Banner Image
23.7. CS:GO, BLAST Premier: NaVi – G2 | G2:n peli syväjäässä

23.7.2023 klo 19:30

Ottelun voittaja: NaVi

Panos
1.5/5

CS:GO:n puolella sunnuntaina pelataan BLASTin syksyn avausturnauksen päätöspäivä, kun kahdessa ottelussa on jaossa paikat syksyn finaaliturnaukseen ja häviäjät etenevät ShowDown-vaiheeseen tavoittelemaan jatkopaikkaa myöhemmin finaaliturnaukseen. Päivän otteluissa nähdään varsin kovia nimiä, kun päivän avaavat Vitality ja BIG, kun Major-voittajan odotettiin etenevän suoraan kolmella voitolla jatkoon. Päivän toisessa ottelussa taas irti pääsee aleksib:n NaVi, kun joukkue kohtaa G2:n. Toisen lajin ison nimen tie käy ShowDowniin. NaVin ja G2:n välinen ottelu alkaa alustavasti 19:30 ja se on paras kolmesta (BO3).

NaVi parantaa jatkuvasti

NaVi päätyi tähän vaiheeseen kaaviota hävittyään Heroicille 2-1 lohkon finaalissa. Vain vähän aikaa yhdessä ollut joukkue onnistui jo ryöstämään yhden kartan Heroicilta, kun aiemmassa kohtaamisessa vain viikkoa ennen joukkue hävisi selkeästi suoraan 2-0. Joukkue on osoittanut lyhyessä ajassa, että pelin kulkiessa se pystyy jo nykyisellä harjoittulemäärällä kaatamaan lähes minkä vain joukkueen, ainakin yksittäisessä kartassa. Tulivoima joukkueessa on valtava ja se myös paikkaa pitkälle virheitä, varsinkin tier2-joukkueiden kanssa. Joukkueen saadessa iM:n ja jL:n pelaamaan yhdessä muun joukkueen kanssa sujuvasti on roolituksellisesti joukkue yksi tasapainoisimmista, kun molemmat edellä mainitut pystyvät olemaan parhaita ns. epäkiitollisessa pelaamisessa palvelimella.

BET365Ilmaisveto VAIN 5€ minimitalletuksella ja maailman paras live-vedonlyöntiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Hillside (Sports) ENC on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/531/2018

G2 syväjäässä

G2:n turnaustaival on ollut varsin mollivoittoinen. Joukkue jatkoi väkinäisiä otteitaan EG:tä vastaan, kun joukkue onnistui häviämään toisen kartan, vaikka NiKo nappasi 35 tappoa 29 kierrokseen. Joukkueen pelaajistosta vain NiKo ja edellinen ottelu poislukien m0NESY ovat pystyneet omaan tasoonsa, kun jks ja huNter- eivät ole löytäneet omaa tasoaan. NiKon tappojen määrän huomioiden edellisesä ottelussa, on jopa suoranainen ihme, että ottelu eteni yli kahden kartan mittaiseksi taistoksi. G2:n alkuvuosi oli yhtä onnistumisten satoa, mutta mitä pidemmälle vuosi on edennyt, sen enemmän haasteita on noussut ilmaan. HooXin henkilökohtaisen tason tekeminen antaa todella paljon tasoitusta tulostaululle, vaikka hänellä on ainakin joukkueensa mukaan paljon annettavaa taktisella puolella.

Karttojen osalta G2:lla on pari valttikorttia, kun NaVi ei ole vielä kerennyt hiomaan karttavalikoimaansa laajaksi. NaVin onneksi G2 kuitenkin viihtyy todella hyvin ”perinteisissä” kartoissa, kun Ancientin poistamalla vähintään 2/3 karttaa tulee olemaan todennäköisesti pitkän linjan karttoja. Tämä tasapainottaa tilannetta karttavoimien osalta ja fokukseen nousee vastustajan pelinluku. Aleksib on osoittanut kolikon molempia puolia, kun asekierroksilla hän on lukenut mallikkaasti vastustajan taktiikat. Sen sijaan eco-kierroksilla NaVi on kävellyt vastustajan ansoihin kovalla prosentilla, ja tämän trendin on käännyttävä pitkässä juoksussa. Normaalissa formissaan olevalle G2:lle ottelu olisi helpompi pala, mutta BLASTin turnauksen osalta joukkueen otteet eivät ole vakuuttaneet. Lapulle otetaankin altavastaajan roolin asetettua NaVia, kun joukkueella on hyvä sauma iskeä heikosti joukkueena pelaavaa G2:sta vastaan.

Betstro100% talletusbonus 100€ asti vain 5x kierrätyksellä! (min. kerroin 1,50)Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Betstro on Malta Gaming Authority lisensoima: MGA/B2C/233/2013
XLBet6x 25€ kierrätysvapaa ilmaisveto EM-kisojen ajan!Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | XLBet on Malta Gaming Authority lisensoima: MGA/B2C/203/2011
COMEON5x 10€ ilmaisvetoa ilman kierrätystä TAI 200 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Co-Gaming Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/178/2009

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

200€ pelirahaa vedonlyöntiin!

Everygame tarjoaa mukavan bonuksen – starttaa vetsailu Everygamella!