ESL Pro Leaguen pelit jatkuvat lauantaina, kun C-lohkossa on vuorossa toinen pelipäivä. Avauspäivänä ennakkasuosikit pitivät pintansa, kun yllätystuloksilta vältyttiin. Toisen pelipäivän päätöskamppailussa kohtaavat FaZe Clan ja Evil Geniuses, kun valmentajansa kanssa pelaavalla NA:n organisaatiolla on vuori kiivettävänä lohkossa C. Ottelu alkaa 21:00 ja se on totuttuun tyyliin paras kolmesta (BO3).
FaZe aloitti tärkeällä voitolla
FaZe Clan otti tärkeän voiton tasaisesta match-upista mousesportsin kanssa, kun joukkue esiintyi kaksi karttaa väkevästi. Karriganin päätöstä ottaa omaksi karttavalinnaksi Ancient voidaan pitää varsin mielenkiintoisena jälkikäteen, kun joukkueen tekeminen ei vakuuttanut. Tarkastelusta voidaan unohtaa kokonaan kartan lopputulos, mutta jopa tekemisen tasolla joukkue oli sekaisin, kun suurin osa kierroksista joukkueen pelistä näytti puuttuvan selkeä taktiikka tai idea, mitä kierroksen voittaminen vaatisi. Todennäköisesti joukkue ei ole ainakaan ottamassa omana valintanaan enää ko. karttaa, kun selkeästi scrim-tuloksista oli saatu vääriä viitteitä joukkueen iskukyvystä Ancientissa. Yksilötasolla joukkue suoritti mainiosti, ja varsinkin ruotsalainen veteraani olofmeister yllätti positiivisesti omalla suorituksellaan.
EG lähtee pari askelta perässä
EG:ltä ei odoteta liikoja lohkovaiheen osalta, kun valmentajansa dapsin kanssa pelaava joukkue antaa liikaa tasoitusta kovatasoisessa turnauksessa. Daps oli odotetusti tilastojen häntäpäässä ja muut yksilöt eivät paikanneet hänen tasoaan nostamalla omaansa. CeRq oli aivan liian hiljainen, jotta joukkue olisi onnistunut nappaamaan edes yhden voiton. Lisäksi puolalainen MICHU oli myös lievä pettymys. Jos joukkue mielii voittaa se tarvitsee kolmikon Brehze, CeRq sekä Michu parhaimmilleen. Lohkossa C ei ole helppoja vastuksia ja yksikään otteluvoitto ei tulisi helpolla stanislawinkaan kanssa. EG:n ilonhetket jäävät todennäköisesti yksittäisiin karttoihin ilman suuria ihmeitä, kun vain vastustajan alisuorittaminen pelastaa joukkueen.
Karttavalikoima sopii FaZelle
FaZen osalta karttavalikoima sopii hyvin EG:tä vastaan. Molemmat viihtyvät samoissa kartoissa, kun Vertigo ja Ancient eivät lukeudu kummankaan suosikkeihin. Jäljellä jäävästä viidestä kartasta FaZe on suosikki kaikkiin karttoihin, kun standinin kanssa pelaava EG ei saa etua itselleen edes Miragesta, koska se on vielä vahvempi FaZelle. EG ottanee omaksi kartakseen siitä huolimatta Miragen, kun taas FaZe hakee omaksi kartakseen Infernon tai Nuken. Kokonaisuutena FaZe saa kaksi itseään suosivaa karttaa, kun EG:n tähdiltä vaaditaan leveitä hartioita ESL Pro Leaguen osalta. Pelivalinnaksi otetaan FaZen koko ottelun tasoitusta, kun joukkueen puhtaaseen voittoon riittää rutiinisuoritus vajaamiehistä EG:tä vastaan.