5.6 Jääkiekon MM-kisat: Suomi – Saksa | Leijonille kelpaa vain finaalipaikka

2021-06-05 18:15:00

Suomi & ottelussa alle 5.5 maalia (sis. JA + RL)

Panos
2.5/5

Suomi ja Saksa ratkaisevat toisen finalistin tämän vuoden MM-kisoissa. Ottelu alkaa klo 18.15.

Leijonien turnaus etenee aikataulussa

Suomen taival MM-kisoissa on sujunut suunnitelmien mukaan. Joukkueen startti kisoihin oli hyvä USA-voiton myötä, ja lopulta tuloksena oli B-lohkon toinen sija. Puolivälierä-ottelussa Tshekkiä vastaan nähtiin huima trilleri, jonka Suomi voitti lopulta niukasti 1-0. Puolivälierässä oli näkyvillä kaikki Suomen pelin vahvuudet, kuten luotettava maalivahtipeli, tiivis puolustuspää, yhdessä pelaaminen ja sen tarvittavan maalin tekeminen. Suomi ei näissä kisoissa maaleilla juhli, mutta joukkueena se on aivan turnauksen kärkitasoa.

Anton Lundell ja Arttu Ruotsalainen on nousseet Suomen tärkeimpien pelaajien joukkoon, kaksikko luo vaarallisia tekopaikkoja ottelusta toiseen. Suomen hyökkäyspeli on muuten kohtalaisen tehotonta, joskin ylivoimalla aihioita tehoihin on olemassa. Pakkikalusto kestää vertailun turnauksen muihin joukkueisiin, mutta vielä hieman laadukkaimmilla laukauksilla maalinteon tehokkuus paranisi varmasti. Puolustuspään suhteen Suomella ei ole hätää.

Yllättäjä Saksa

Saksalla on myös menossa upeat kisat. Se eteni B-lohkon kolmantena puolivälieriin ja tiputti kovan Sveitsin aina jännittävän voittolaukauskisan jälkeen. Kuten Suomi, myös Saksa pelaa erittäin tiiviisti eikä päästä vastustajiaan helpolla maalipaikkoihin. Parhaimmillaan Saksa on myös nopea ja fyysinen joukkue, jota vastaan on ilkeä pelata.

Saksassa hyvää työtä tehnyt valmennuskaksikko Toni Söderholm ja Ville Peltonen ovat virittäneet joukkueensa kovaan iskuun. Saksan pelissä näkyy Suomi-kiekon ominaisuuksia, ja joukkue on turnauksen aikana voittanut jo Kanadan ja Sveitsin, USA:lle joukkue hävisi ”vain” 0-2. Maalintekijöitä joukkueella on enemmän kuin Suomella, joka kertoo myös joukkueen laadusta ja kentällisten vahvuudesta. Marcel Noebels on Saksan tehokkain hyökkääjä neljällä maalillaan.

Tiukkaa on

Suomi ja Saksa kohtasivat jo alkusarjassa, jolloin Suomi oli parempi 2-1 – lukemin. Suomi on joukkueista laadukkaampi ja tiiviimpi, mutta Saksa on osoittanut puolustuskyvykkyytensä ja se pystyi Kanadaa vastaan huikeaan puolustusnäytökseen suojellessaan johtoaan. Vuoden 2018 ja 2019 MM-kisoissa Saksa on pystynyt Suomen voittamaan, mutta muuten historia on vahvasti Suomen puolella. Molemmat joukkueet osaavat puolustaa tiiviisti ja siirtää peliä kulmiin, joten vähämaalinen ottelu on jälleen luvassa. Etenkin Suomella hermokontrolli on pitänyt hyvin ja jäähyaitiosta on pysytty poissa, tämä laskee myös maaliodottamia. Mikäli Suomi pystyy käyttämään vahvuuksiaan läpi ottelun, nähdään Leijonat jälleen MM-finaalissa.

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

200€ pelirahaa vedonlyöntiin!

Everygame tarjoaa mukavan bonuksen – starttaa betsailu Everygamella!