26.6 Jalkapallon EM-kisat: Italia – Itävalta | Vain yksi suosikki

2021-06-26 22:00:00

Italia voittaa päästämättä maalia

Panos
2.5/5

Italia ja Itävalta pelaavat toisen neljännesvälieräkamppailun lauantaina klo 22.00 alkaen.

Italia on hurmannut kaikki

Italia on hurmannut jalkapallon ystävät läpi maapallon vahvoilla otteillaan kuluvissa EM-kisoissa. Italia voitti A-lohkon puhtaalla pelillä saldolla 3-0-0, ja hyökkäyspeli oli kaikissa otteluissa vaarallista ja hyviä tekopaikkoja joukkue pystyi luomaan tasaisesti matsista toiseen. Italia kaatoi Walesin, Turkin ja Sveitsin maalierolla 7-0, joten joukkueen puolustuspeli on myös ollut mahtavalla tasolla. Joukkue ei ole päästänyt maalia viimeiseen 11 otteluun.

Italia on kohonnut turnauksen aikana jopa suurimmaksi mestarisuosikiksi, eikä suotta. Joukkueen tappiottomien otteluiden sarja on 30 ottelun mittainen. Puolustuspeli on erittäin laadukasta ja hyökkäyspäässä hyökkääjät ja laiturit tekevät koko ajan oikeita valintoja. Immobile ja Locatelli ovat molemmat onnistuneet maalinteossa kahdesti mieheen, mutta koko miehistö on esiintynyt kauttaaltaan hyvin ja varmasti.

Itävallalla ei eväitä edetä pidemmälle

Itävalta ponnisti jatkoon C-lohkon toiselta sijalta Hollannin vanavedessä. Joukkue hävisi lohkon voittaneelle Hollannille 0-2, mutta voitti Pohjois-Makedonian 3-1 ja Ukrainan 1-0. Itävallalle paikka 16 joukkoon oli historiallinen saavutus, ja nyt edessä on todellinen testi, kun joukkue kohtaa Italian. Itävallan hyökkäyspää on ollut suht vaarallinen läpi alkuturnauksen, mutta puolustuspäässä riittää petrattavaa, joukkueen takalinjoilta löytyy jatkuvasti tiloja jonne palloa on helpohko pelata.

David Alaba johtaa joukkojaan puolutuslinjasta, mutta myös Alaballe on sattunut puolustuspäässä virheitä. Joukkue hyökkää hyvin ja yhden pelin hölmöilyn vuoksi huilannut Arnautovic on isokokoinen ja alati vaarallinen hyökkäyspäässä. Itävalta ei ole aivan suurmaiden tasoinen joukkue arvokisoissa, eväät eivät riitä tällä kertaa neljännesvälierää pidemmälle.

Italia etenee kahdeksan parhaan joukkoon

Italia lähtee suurena suosikkina neljännesvälieräotteluun. Joukkue on osoittanut pystyvänsä samaan aikaan puolustamaan erittäin hyvin mutta myös hyökkäämään vaarallisesti. Itävallalle kisat ovat nyt jo antaneet paljon, eikä joukkue pysty kampeamaan enää pidemmälle. Joukkueet eivät ole kohdanneet yli kymmeneen vuoteen A-tasolla, eikä Itävalta ole pystynyt vielä koskaan Italiaa voittamaan. Italian voitto ja maalin pitäminen puhtaana ovat hyviä pelikohteita otteluun.

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

200€ pelirahaa vedonlyöntiin!

Everygame tarjoaa mukavan bonuksen – starttaa betsailu Everygamella!