12.6. Jalkapallon EM-kisat: Tanska – Suomi | Huuhkajat vaikeuksissa Juutteja vastaan

2021-06-12 19:00:00

Tanska -1.0

Panos
1.5/5

EM-kisat käynnistyvät Suomen osalta lauantaina, kun Markku Kanervan suojatit kohtaavat kisa-avauksessaan Tanskan. Pystyvätkö Huuhkajat venymään yllätykseen, vai menevätkö Juutit menojaan?

Tanska takaisin EM-karkeloissa pienen tauon jälkeen

Tanska voitti EM-kisat vuonna 1992, mutta sensaatiomaisen mestaruuden jälkeen Juutit eivät ole menestystä liiemmin niittäneet. Vuoden 2004 EM-kisoissa Tanska eteni puolivälieriin asti, mutta viimeisimmät EM-karkelot joihin Tanska osallistui päättyivät fiaskoon. Tämä tapahtui vuonna 2012, kun Juutit jäivät eivät onnistuneet etenemään alkulohkosta jatkoon.

Vuoden 2016 EM-kisat jäivät Tanskalta kokonaan väliin, sillä joukkue ei onnistunut selvittämään tietään karsinnoista jatkoon, mutta tämän kesän kisoihin Juutit nappasivat paikan nappaamalla karsintojen D-lohkon kakkossijan.

Valmistautuminen perjantaina alkaviin EM-kisoihin on sujunut Tanskalta erinomaisesti. Joukkue pelasi ensimmäisessä harjoitusottelussaan mainion 1-1-tasapelin Saksaa vastaan, ja kenraaliharjoituksessaan Juutit kaatoivat Bosnia-Herzegovinan lukemin 2-0 Martin Braithwaiten ja Andreas Corneliuksen maaleilla.

Kasper Hjulmandin luotsaama Tanska on hävinnyt 12 viime ottelustaan vain yhden. Joukkueen tavoite kesän kisoihin onkin selvä, sillä mikä tahansa muu kuin TOP2-sijoitus alkulohkossa olisi valtava pettymys. Lohkokolmosellakin on todennäköisesti hyvät mahdollisuudet edetä jatkoon B-lohkosta, mutta kolmossijaa Tanska ei takuulla tavoittele.

Tämän vuoksi lauantain ottelu lohkon heittopussiksi ennakoitua Suomea vastaan on Juuteille äärimmäisen tärkeä. Mikäli Tanska mielii kahden parhaan joukkoon alkulohkossaan päästä, tulee sen napata lauantaina itselleen täydet kolme pistettä, sillä Belgia ja Venäjä ovat ennakkoon selvästi vaikeampia vastustajia, kuin Suomi.

Suomi ensimmäistä kertaa EM-kisoissa

Suomi on ennakoitu alkulohkon heikoimmaksi joukkueeksi, ja Huuhkajilla onkin kova työ edessään, mikäli se mielii pisteitä lohkovaiheessa napata. Kanervan suojatit pääsevät kuitenkin pelaamaan turnauksessa paineitta, sillä menestysodotuksia Suomen harteille ei kohdistu, sillä jo kisapaikka oli joukkueelta valtava saavutus.

Huuhkajat selvitti tiensä arvokisoihin ensimmäistä kertaa historiassa, jonka vuoksi jo kisahuumaan mukaan pääseminen on piskuiselle Suomen kansalle valtava asia.

Toki täytyy muistaa, etteivät Huuhkajat tule kisoihin vain fiilistelyn takia, mutta kesäkuun harjoitusottelut eivät enteile joukkueelle kovinkaan suurta menestystä viikonloppuna alkavista EM-karkeloista. Huuhkajat nimittäin hävisivät molemmat kisoihin valmistavat ottelunsa, kun se hävisi sekä Ruotsille että Virolle.

Suomi liiteli ennen viime marraskuista Wales-tappiotaan neljän ottelun mittaisessa voittoputkessa, mutta Walesin reissun jälkeen Kanervan suojatit eivät voitoilla ole päässeet juhlimaan. Kuudesta viime ottelustaan Suomi on hävinnyt neljä ja pelannut kahdesti tasan, joten kovinkaan positiiviselta joukkueen kuntopuntari ei todellakaan näytä.

Juutit vahvoilla

Tanska lähtee lauantain otteluun valtavana voittajasuosikkina, eikä syyttä. Juuttien riveistä löytyy pitkä lista kansainvälisissä huippusarjoissa pelaavia pelimiehiä, eikä samaa voida sanoa Suomen rosterista.

Materiaalierot joukkueiden välillä ovat suuret, mutta tasoero ei liity vain tähän, sillä myös pelillisesti Tanska oli valmistavissa otteluissaan selvästi Suomea parempi. Huuhkajat ovat toki yllätyksellinen joukkue, joka on kyennyt erinomaisiin tuloksiin viime vuosien aikana myös laatujoukkueita vastaan, mutta kesän EM-kisoissa joukkue tulee palaamaan maanpinnalle.

Pelilapulle napataan Tanskan voittoa -1.0 tasoituksella, sillä Juutit ovat Suomea parempi joukkue jokaisella kentän osa-alueella. Huuhkajat keräävät futisfanien sympatiapisteitä ympäri Euroopan, mutta joukkueen todellisen tason kanssa tällä ei valitettavasti ole mitään tekemistä.

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

200€ pelirahaa vedonlyöntiin!

Everygame tarjoaa mukavan bonuksen – starttaa betsailu Everygamella!