Lokakuun viimeistä päivää juhlistetaan Korisliigassa yhdellä ottelulla, kun illan isäntä BC Nokia saa vieraita Salosta. Saako kotijoukkue kurssiaan käännettyä hallitsevan Suomen mestarin kustannuksella?
Nokialla vaikeaa
Kotijoukkue BC Nokian alkukausi on ollut suoraan sanottuna karmea. Kausi alkoi positiivisesti voitolla KTP:stä, mutta sen jälkeen ilonaiheet ovat olleet vähissä. Viisi tappiota yhteen tuubiin, joista viimeisin tällä viikolla täysin kotimaisin voimin pelannutta Lahti Basketballia vastaan. Nämä suoritukset oikeuttavat sarjataulukossa toiseksi viimeiseen sijaan, kun takana on ainoastaan vielä piirun verran karmeampi Korihait.
Nokian peli on ollut kokonaisuudessaan varsin kaaosmaista, mutta suurimmat haasteet sillä on ollut hyökkäyspäässä, erityisesti korinteossa. 75 pistettä ottelua kohden kuuden pelatun matsin jälkeen on auttamatta liian pieni lukema. Joukkueen tehomies on ollut toistaiseksi Puerto Ricolainen Arnaldo Toro (13,5pts/15,2reb), ja samalla hän on myöskin ainut puhtaat paperit saava ulkomaanapu. Muiden vahvistusten on ehdottomasti nostettava tasoaan, tai muuten Nokian kausi sen kuin synkkenee.
Aivan kuin Vilpas-ottelussa ei olisi jo valmiiksi isoa haastetta nokialaisille, niin tuskan lisäämiseksi Terry Thomas ja Matias Ojala ovat todennäköisesti sivussa sunnuntain kamppailusta. Tämä tarkoittanee, että Nokia joutuu peluuttamaan nuoria raakilepelaajiaan, joilla tulee kentällä auttamatta liian kiire.
Vilpas vakuuttava aiemmin tällä viikolla
Vierasjoukkue Salon Vilpas löytyy sarjataulukosta sijalta 4, neljällä voitolla ja kahdella tappiolla. Se on kärsinyt tappionsa vieraskentillä hyvin kautensa aloittaneita Kauhajokea ja Kouvoja vastaan. Sunnuntaina salolaisille avautuu kutenkin mainio sauma kauden toiseen vierasvoittoon, kun se pääsee pelaamaan Nokialle.
Jos BC Nokialla korinteko on tökkinyt, niin Vilpas on pussittanut pisteitä senkin edestä. Joukkue nimittäin löytyy korintekotilaston piikkipaikalta (95,7pts/ottelu). Tämän kauden Vilppaalle on ollut tyypillistä, että kun se kohtaa heikomman joukkueen, se ei tyydy ottelun ratkettua nostamaan jalkaa kaasulta, vaan yleensä tekee vastustajasta selvää isonumeroisesti. Tästä hyvänä esimerkkinä viime keskiviikkoinen ottelu Loimaan Bisonsia vastaan, kun se löylytti biisoneita 32 pisteen erolla.
Vilpas joutuu tällä hetkellä pelaamaan ilman pienestä loukkaantumisesta kärsivää Jeremiah Woodia, mutta se ei tuota suuria ongelmia laajalla rungolla varustetulle joukkueelle. Bisons-ottelussa 10 miehen rotaatio pyöri komeasti ja jokainen peluri kellotti varsin tasaisesti kaksinumeroiset minuutit.
Pisteet lähtevät Saloon
Kuten nyt on varmaan tullut jo selväksi, ottelun lähtökohdat eivät todellakaan ole suotuiset kotijoukkue Nokialle. Se joutuu surkeassa vireessä ja hyvin todennäköisesti vajaamiehisenä kohtaamaan yhden sarjan laadukkaimmista joukkueista.
Odotetusti Vilpas on kertoimien valossa otteluun suuri suosikki, mutta tasoituslinja on kuitenkin yllättävän matalalla (-11,5p). Kun ottaa huomioon aiemmin mainittujen seikkojen lisäksi Vilppaan vaihtopenkin voiman, sekä tyylin pelata ottelut täysillä loppusummeriin saakka, on helppo valinta sijoittaa rahaa suurinumeroiselle vierasvoitolle.