19.6. LoL, LEC Summer 2021: Vitality – SK Gaming | Jumbojen taisto

2021-06-19 18:00:00

Tappojen tasoitus: SK Gaming +7,5

Panos
1.5/5

League of Legendsin Euroopan ammattilaissarja LECin lauantain kierroksella nähdään avauspelissä jumbojoukkueiden taisto, kun sarjataulukon häntäpää kohtaa toisensa. Edelleen ilman voittoja oleva SK Gaming hakee avausvoittoa Vitalityn kustannuksella. Ottelu alkaa 18:00 ja se on totuttuun tyyliin paras yhdestä (BO1).

Vitality tuhottiin perjantaina

Team Vitalityn avauspeli viikonlopulle oli varsinainen teurastus, kun joukkue taisteli Fnaticin kyydissä ensimmäiset viisi minuuttia ja oli tämän jälkeen ottava osapuoli, kun vastustaja teki käytännössä mitä halusi pelin aikana ja kasvatti johtoaan tasaisesti minuutti minuutilta. Joukkue haki paperilla vahvistusta hankkimalla esimerkiksi junglerikseen juurikin fnaticista Selfmaden, mutta ainakaan vielä jungleri ei ole löytänyt virettä uudessa kodissaan, kun Vitalityn paperilla suhteellisen vahva joukkue on tuuliajolla. Joukkueen tarvitsee löytää nopeasti toimivampi pelikirja draftien osalta tai pudotuspelipaikka karkaa jo ensimmäisen neljän viikon aikana.

SK:n aihiossa potentiaalia

SK Gaming on odotetusti sarjataulukon häntäpäässä, kun sen materiaali ei riitä haastamaan kärkijoukkueita, mutta keskikastin joukkueita vastaan sillä on ollut potentiaalia jopa voittoihin. Perjantain kierroksella Schalkea vastaan SK aloitti vahvasti, mutta sille kävi perinteinen ratkaisevan tappelun häviö 20-30 minuutin välissä ja kultaetu (ja kontrolli pelistä) siirtyi Schalkelle, joka kiitti ja meni voittoon pitkälti mid-lanerinsa Nuclearintin ansiosta hänen kuollessa nolla kertaa koko pelissä. SK:n toivo pelin voittoon löytyy top-laneri Jenaxista ja jungleri Treatzista, kun kaksikon pitää onnistua oman karttapuoliskonsa hallinnassa.

Kertoimien valossa Vitality lähtee selkeänä suosikkina, kun SK:lle saa isoa kerrointa riippumatta vastustajasta. Vitality on ansaitusti suosikki, mutta pelivalinnassa tartutaan tappojen tasoitukseen, kun SK:lle annetaan peräti +7,5 tappoa eteen kahden häntäpään joukkueen kohtaamisessa. SK:lla on kaikki potentiaali hallita peliä jälleen ensimmäiset 20 minuuttia, mikä myös tarkoittaa suurella todennäköisyydellä johtoa tapoissa, ja tämä eron kurominen yli kahdeksaan vaatisi lukuisia 0-1 kuoleman fighteja Vitalitylta vaikka se voittaisi pelin.

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

200€ pelirahaa vedonlyöntiin!

Everygame tarjoaa mukavan bonuksen – starttaa betsailu Everygamella!