League of Legendsin puolella Kiinan ammattilaissarja LPL jatkaa pelejään, kun runkosarjassa ollaan lähellä loppua, kun viimeiset pudotuspelipaikat ovat jaossa. Perjantain ensimmäisessä ottelussa kohtaavat Top Esports ja LGD, kun LGD on menettänyt pudotuspelihaaveensa jo useampi viikko sitten. Sen sijaan TESsillä on vielä mahdollista parannella seediiän sarjataulukossa, ja joukkue haluaa päättää runkosarjan vahvoihin suorituksiin. Ottelu alkaa 11:00 ja se on paras kolmesta (BO3).
TES kiihdyttää päätavoitetta kohti
Top Esports on hävinnyt edelliseen yhdeksään otteluun vain kerran, kun se häivi toissakierroksella iG:lle, joka jää ulos kevätkauden pudotuspeleistä. Joukkue on kierrättänyt ahkerasti avausviisikkoa, mutta tosipelien lähestyessä on kokoonpanosta alkanut hahmottua paras viisikko. Joukkueen tuki ja turva on ollut mid-laneri Knight, jonka otteet ovat olleet selkeästi parhaat tähän mennessä kautta. Toinen tähti JackeyLove on ollut hiljaisempi ja hänen tilastonsa ovat varsin vaatimattomat, kun tiedetään millaisesta kyvystä on kyse. Varsinkin position osalta on paljon parannettavaa, kun ADC-pelaaja on jäänyt liian usein kiinni, kun nykyisessä kiinan metassa yksi 5v5 -tilanne ja teamwipe voivat ratkaista koko pelin vaikka edeltävä aika olisi kulunut ilman virheitä.
LGD katseet kesässä
LGD tulee käyttämään kevään jäljellä olevat kierrokset joukkueen valmisteluun ja kokeiluihin kevättä silmällä pitäen, kun ainakin osa päävastuun kantajista lähtee vaihtoon kokoonpanossa. Kolme voittoa 14 kierrokseen on alle kaikkien odotusten, vaikka joukkue ei ollut tyrkyllä top6-kategoriaan missään kohtaa. Joukkueella on kuitenkin sauma yllättää yksittäisessä pelissä, kuten LNG:tä vastaan nähtiin. Shad0w sai vahvan snowballauksen Dianalla ja tämä riitti antamaan tilan Jinxille kantaa koko pelin. Joukkue tarvitsee draftiltaan vahvoja lanereita kuten Renekton, kun sen tarvitsee pystyä dominoimaan ainakin paperilla ensimmäiset kuusi leveliä lanella.
Kuntokäyrät päinvastaiset
TESsin vire on vahvassa nousussa, kun se on napsinut suurimman osan kauden voitoistaan lähes peräkkäin, ja vielä yhden pelaajan harteilla, kun Jackeylove on päässyt irti vasta muutamassa pelissä. TES on onnistunut varsinkin Jinxin ympärille rakentaessaan, kun hypercarry on kittinsä ansiosta todella vahva ja aavistuksen verran nopeammin käynnissä, kun toinen metan suosikkivalinta Aphelios. TES voittaa paperilla mid-lanen ilman poikkeuksellista lanen uhrausta esim. top-lanen vahvistamista silmällä pitäen. Knight on yksi potentiaalisimpia soolotappojen ottajia koko sarjassa, kun kiinalainen on parhaimmillaan vahvoilla duelisteilla. Objektien osalta etu on TESsillä, kun LGD:llä on peräti koko sarjan toiseksi huonoin drake-prosentti ja nämä ovat tärkeitä voiton kannalta, kun drake soul tarjoaa suurimmalle osalle drafteista selkeän edun. TES on selkeä suosikki myös kertoimissa ja tämän takia voiton sijaan lähdetään hakemaan karttakohtaista vetoa, kun tappojen tasoitukselle on tarjolla avauspeliin kelvollista kerrointa suhteessa linjaan. LGD:llä on ollut vaikeaa varsinkin sarjojen avauspeleissä ja TES tarvitsee jäljellä olevista peleistä puhtaita 2-0 voittoja kiriäkseen WL-erotustaan ohi edellä olevista joukkueista, kun peräti viisi joukkuetta on tällä hetkellä 10 voitossa.