Banner Image
11.9. Lentopallo EM-kisat: Puola – Suomi | Venyykö Suomi vielä kerran?

2021-09-11 21:30:00

Pistemäärä kahden erän jälkeen: yli 86,5

Panos
2/5

Lentopallon EM-kisat siirtyvät pudotuspelivaiheeseen, kun lauantaina pelataan ensimmäiset kaksi pudotuspeliparia. Suomalaisittain katseet kohdistuvat illan päättävään kamppailuun, jossa kotimaan Veljekset haastavat yhden kisojen suurimmista ennakkosuosikeista, Puolan. Ottelu pelataan Puolassa Ergo Areenalla, kun illan vastustaja saa fanaattisen kotiyleisönsä taakseen koko pelin ajaksi. Ottelu alkaa 21:30 Suomen aikaa ja se näkyy Ylen palveluissa siitä kiinnostuneille.

Puola ilman tappioita

Kotijoukkue ei ole vielä hävinnyt pelin peliä, kun joukkueen vahvuus tuli esiin lohkovaiheessa. Vain Serbia onnistui haastamaan lohkon voittanutta Puolaa vieden ottelun aina viidenteen erään asti. Belgiaa ja Ukrainaa vastaan joukkue kierrätti penkkiosastoaan aktiivisesti, mutta tämä ei hidastanut tahtia, kun joukkue pyöritteli 3-0 voitot myös kakkosmiehillään. Joukkueen kirkkain tähti on yleispelaaja Wilfredo Leon (upotteessa työnäyte hänen osaamisestaan), jota pidetään edelleen yhtenä maailman parhaista pelaajista, vaikka terävin piikki saattoi olla pari vuotta sitten. Kuuban kautta Puolan maajoukkueeseen päätynyt vieterimies on lajin eniten ansaitsevia tähtiä. Hänellä on yleispelaajaksi todella korkea ulottuvuus ja vahva lyöntikäsi, kun Leonin syöttö ja kutospaikan hyökkäys on jatkuva uhka Suomelle. Puolan joukkueesta ei löydy heikkouksia, kun sillä on kokonaisvaltainen paketti, jossa jokainen pelaaja kuuluu oman roolinsa eliittiin. Joukkueen ainoa edes vähemmän heikko lenkki on passari Fabian Drzyzga, jolta ei ole vielä vaadittu ykköstemmon toimimista, kun Puolan joukkueen hyökkäys tappaa kovilla tehoilla passin kuin passin.

Everygame200€ bonus vedonlyöntiinLue ArvosteluPELAA>>
Budsino100% talletusbonus 100€ asti vedonlyöntiinLue ArvosteluPELAA>>
Cosmobet150% talletusbonus aina 1000€ asti!Lue ArvosteluPELAA>>
Royspins200€ käteisbonusLue ArvosteluPELAA>>
Betandplay100€ ilmaisveto!Lue ArvosteluPELAA>>
Nubet100% / 100€ + 100 ilmaiskierrosta vain 4x kierrätyksellä + 100 / 50€ joka perjantaiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Nubet on Viron vero- ja tulliviraston lisensoima: HKT000066, HKT000067
Allspins Casino100% talletusbonus 200€ asti vedonlyöntiin!Lue ArvosteluPELAA>>
Betplay100% / 1000€Lue ArvosteluPELAA>>
Winnerz20€ riskitön veto ilman kierrätystä + 160€ edestä ilmaisvetoja EM-kisoihinLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Winnerz on Viron vero- ja tulliviraston lisensoima: HKT000062, HKT000073, HKL000371, HKL000437
Wild.io500€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>
Novibet100% talletusbonus 100€ asti!Lue ArvosteluPELAA>>
Vivatbet150% talletusbonus 200€ asti vedonlyöntiin + 10€ ilmaisveto EM-kisoihin ja 10 000€ arvontaLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Vivatbet on Viron vero- ja tulliviraston lisensoima: HKT000051, HKT000052, HKL000367, HKL000368
Sportsbet.ioVälittömät kotiutukset!Lue ArvosteluPELAA>>
Kingmaker100% talletusbonus 200€ asti vedonlyöntiinLue ArvosteluPELAA>>
Betglobal100% talletusbonus 200€ astiLue ArvosteluPELAA>>
Lightning CasinoKotiutukset sekunneissa tilille kellonajasta riippumattaLue ArvosteluPELAA>>
QuickbetKotiutukset sekunneissa pankkitililleLue ArvosteluPELAA>>
Maxxwin100% talletusbonus 250€ asti + 10€ ilmaisveto joka päivä EM-kisojen ajanLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | NTEC Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/347/2016
Sportuna100% talletusbonus 200€ asti!Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Sportuna on Curacao eGaming lisensoima: 8048/JAZ
LightCasino100% talletusbonus 200€ asti vedonlyöntiinLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Maltix Limited on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/486/2018
big5100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Big5Casino on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/340/2016
BC Game180% bonus ensimmäiselle talletukselleLue ArvosteluPELAA>>
Betswap100% talletusbonus 200 USDT asti (myös vedonlyöntipörssi)Lue ArvosteluPELAA>>
SG Casino100% talletusbonus 200€ asti & 500€ cashbackLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | SG Casino on Viron vero- ja tulliviraston lisensoima: HKL000355, HKL000354
Casino Infinity100% talletusbonus 200€ asti vedonlyöntiinLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Casino Infinity on Curacao eGaming lisensoima: 8048/JAZ
Foggybet100% talletusbonus 100€ asti (vain 5x kierrätys, min. 1,50 kertoimilla) TAI 20€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Foggybet on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/233/2013
Yugibet100% talletusbonus 100€ asti (vain 5x kierrätys min. 1,50 kertoimilla) TAI 20€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Yugibet on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/233/2013
Galaksino25€ ilmaisveto ilman kierrätystä TAI 200 kierrätysvapaata ilmaiskierrostaLue ArvosteluPELAA>>
IBET100% talletusbonus 150€ asti helpolla kierrätykselläLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Claymore Malta on Malta Gaming Authority lisensoima: MGA/B2C/748/2019
Betstro100% talletusbonus 100€ asti vain 5x kierrätyksellä! (min. kerroin 1,50)Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Betstro on Malta Gaming Authority lisensoima: MGA/B2C/233/2013
XLBet6x 25€ kierrätysvapaa ilmaisveto EM-kisojen ajan!Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | XLBet on Malta Gaming Authority lisensoima: MGA/B2C/203/2011
Slotimo100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Slotimo on Curacao eGaming lisensoima: 8048/JAZ2010-010
SupernopeaKierrätysvapaat bonukset ja supernopeat kotiutuksetKierrätysvapaat bonukset ja supernopeat kotiutuksetLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Bethard Group on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/312/2015
Bankonbet100% talletusbonus 200€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Bankonbet on Curacao eGaming lisensoima: 8048/JAZ
Tusk Casino100% talletusbonus 100€ asti helpolla kierrätykselläLue ArvosteluPELAA>>
Dozen Spins100% talletusbonus 200€ astiLue ArvosteluPELAA>>
Burning Bet100% talletusbonus 300€ astiLue ArvosteluPELAA>>
Weltbet125% talletusbonus 1250€ astiLue ArvosteluPELAA>>
Bet2U100% talletusbonus 300€ asti yksinoikeudella VAIN meiltä!Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Bet2U on Curacao eGaming lisensoima: 8048/JAZ2015-037
Uberlucky100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>Vain uudet pelaajat. Kierrätysvaatimus 4x. Minimikerroin 1,80. Minimitalletus 20€. Kierrätysaika 30 päivää.
Lynxbet100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | JNS Gaming Limited on Isle of Man Gambling Supervision Commission lisensoima: 12/6/2021 joka on voimassa 12/5/2026 asti.
Biamobet150% talletusbonus 150€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Pelikanking B.V. on Curacao eGaming lisensoima: No.8048/JAZ2021-115
DITOBET100% talletusbonus 250€ + 25€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>
STS100% talletusbonus jopa 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | STS.Bet Limited on Viron vero- ja tulliviraston lisensoima: HKT000053, HKT000054, HKL000347, HKL000348
EXCITEWIN100% talletusbonus jopa 200€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Rabidi N.V. on Curacao eGaming lisensoima: 8048/JAZ
WINNERS.BET100% talletusbonus 50€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Winners Malta Operations Limited on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/618/2018
EXPEKT50€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | LeoVegas Gaming plc on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/237/2013
BETINIA100% talletusbonus 200€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | ROMIX LIMITED on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/486/2018
10BET100% talletusbonus 50€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Ocean Star Limited on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/331/2016
SPIN SPORTS200€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Bayton Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/145/2007
RABONA100% talletusbonus 200€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Araxio Development N.V. on Curacao eGaming lisensoima: 8048/JAZ2016-064
OLYBET100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | OB Holding 1 OÜ on Viron vero- ja tulliviraston lisensoima: HKL000339, HKL000340, HKT000050, HKT000049
FEZBET100% talletusbonus 200€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Araxio Development N.V. on Curacao eGaming lisensoima: 8048/JAZ2016-064
CASUMO100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Casumo Services Limited on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/217/2012
COMEON5x 10€ ilmaisvetoa ilman kierrätystä TAI 200 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Co-Gaming Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/178/2009
SIMPLE CASINO100% talletusbonus 500€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Simple Casino on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/253/2013
PIXEL BET100% talletusbonus 500€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Pixel Digital Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/552/2018
CASINO WINNER100% talletusbonus 25€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Corona Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/108/2004
SPORTAZA100% talletusbonus 200€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Rabidi N.V. on Curacao eGaming lisensoima: 8048/JAZ
NOPEAMPIKierrätysvapaita IlmaiskierroksiaLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Co-Gaming Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/178/2009
MOBILEBET100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Co-Gaming Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/178/2009
ZULABET100% talletusbonus 200€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | ROMIX LIMITED on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/486/2018
VIEBET100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Esports Entertainment (Malta) Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/522/2018
SPORTNATION100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Esports Entertainment (Malta) Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/522/2018
FASTBET100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Bethard Group on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/312/2015
888 SPORT100% talletusbonus 100€ asti (EI SUOMALAISILLE)Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Virtual Digital Services Limited on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/543/2018
BETHARD100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Bethard Group Limited on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/312/2015
WILLIAM HILL100€ ilmaisveto (EI SUOMALAISILLE)Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Evoke Gaming Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/121/2006-01
PINNACLEMaailman PARHAAT KERTOIMET ja korkeimmat panosrajatLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Pinnacle on MGA:n lisensoima: MGA/CL2/1069/2015
LEOVEGAS100€ ilmaisveto (EI SUOMALAISILLE)Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | LeoVegas Gaming plc on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/237/2013
UNIBET100€ talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Trannel International Ltd. on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/106/2000
NEOBET100% / 150€ TAI 200% / 50€Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Greenvest Betting Ltd. on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/418/2017
BET365Ilmaisveto VAIN 5€ minimitalletuksella ja maailman paras live-vedonlyöntiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Hillside (Sports) ENC on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/531/2018
TURBOVEGAS100% talletusbonus 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Bethard Group on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/312/2015
MR GREEN100€ ilmaisveto ilman kierrätysvaatimusta (EI SUOMALAISILLE)Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Mr Green on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/121/2006
LUCKY CASINO25€ riskitön bonusLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Glitnor Services Ltd. on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/628/2018
GAMBOLA25€ riskitön bonusLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Glitnor Services Ltd. on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/628/2018

Suomella vain voitettavaa

Suomi lähtee tähän mennessä suurimpana altavastaajana otteluun koko turnauksen aikana. Puolan joukkue on vielä Venäjääkin kovempi mittari, kun joukkueella ei ole Venäjän loukkaantumishuolia. Suomen vastaanottopeliltä vaaditaan tähän mennessä turnauksen parhaita näyttöjä, kun Puolan syöttöpelillä on potentiaalia hajottaa Suomen passipelin tempo. Lisäksi Suomen on onnistuttava omassa syöttöpelissään, kun Puola kiittää ja kuittaa, jos Suomen syötöt nousevat liian helposti kuppiin. Joukkueen yleispelaajaosasto on venynyt tähän mennessä turnausta erinomaisesti ja onnistuiden käsien kautta lyöntien on jatkuttava, kun verkon toiselle puolelle nousee Puolan muuri, josta läpi meneminen haastavaa. Suomalaisittain oli positiivista nähdä, että myös nuoret pelaajat saivat onnistumisia Turkkia vastaan, mutta tänään joukkueen avausseitsikon on pakko olla pelituulella läpi ottelun, kun Puola on liian kova mittari vielä ensikosketuksia KV-kenttiin ottavalle pelaajaosastolle.

Ottelun ollessa näin selkeissä ennakkoasetelmissa, ei Suomella ole muuta kuin voitettavaa. Jo Puolan tiukoille laittaminen on saavutus ja luo uskoa tuleville vuosille. Erävoitto olisi jo ylisuoritus ja varsin makoisa sellainen, kun uudistuvalla joukkueella on vielä matkaa seuraaviin parhaisiin vuosiin. Puolan voiton kertoimet on kuitenki poljettu maanrakoon ja Suomen positiiviset otteet lohkovaiheessa eivät ole vähättelyn arvoisia. Lentopallossa marginaalit ovat pienet ja hurmostilassa Suomella on mahdollisuus lyödä kiilaa Puolan helpon 3-0 voiton tielle. Suomi lähtee otteluun täysillä heti ottelun alusta, kun mitä pidemmälle ottelu etenee, sitä korkeammalle Puolan pelirutiini vaikuttaa. Pelivalinnassa otetaan kahden ensimmäisen erän yhteispisteiden overia, kun Suomen paras sauma venyä on ensimmäisessä kahdessa erässä. 2-0 tilanteessa kolmannessa erässä peli saattaa hajota jo pahemmin, kun Puolalla on potentiaali takoa taululle 25-10 lukemat. Jokainen ylimääräinen erä myös rasittaa pelaajia, joten Puola haluaa minimoida peliin käytetyt erät. 86,5 pisteen linja tarkoittaa, että Suomen saadessa toisessa kahdesta erästä edes kakkosella alkava pistemäärä, jää toiseen varsin suuri pelivara käytettäväksi, että overi osuu.

MR GREEN100€ ilmaisveto ilman kierrätysvaatimusta (EI SUOMALAISILLE)Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Mr Green on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/121/2006
BETINIA100% talletusbonus 200€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | ROMIX LIMITED on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/486/2018

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

200€ pelirahaa vedonlyöntiin!

Everygame tarjoaa mukavan bonuksen – starttaa vetsailu Everygamella!