30.10. LoL, Worlds 2021: T1 – DWG KIA | DWG:n mestaruusjuna aikataulussa

2021-10-30 15:00:00

Ottelun tasoitus: DWG KIA -1,5

Panos
2/5

League of Legendsin Worldsit vuosimallia 2021 tekevät paluun lyhyen välitauon jälkeen, kun turnauksessa on jäljellä vielä välierät ja finaali. Välierät pelataan turnauksessa tämän viikonlopun aikana yksi välierä per päivä lauantaina ja sunnuntaina. Lauantaina vuorossa ovat Korean LCK:n kärkiedustus T1 ja DWG KIA, kun vain toinen korealaisista joukkueista pääsee yrittämään turnausvoittoa finaaliin. Ottelu alkaa 15:00 aikataulun mukaan ja se on totuttuun tyyliin paras viidestä (BO5).

T1 kovimmassa testissä

T1 on näyttänyt tähän mennessä Worldseja tasavahvalle joukkueelle, mutta lauantain vastus on pahin mahdollinen. Joukkueet kohtasivat LCK:n kesäkauden finaalissa, kun T1 kaatui lukemin 3-1, kun joukkueen ainokainen voitto oli ainoa neljästä pelistä, joissa sen voitto oli omissa käsissä. LCK:n omaan kauteen verrattuna joukkue on ollut kuitenkin tasavahvempi ja varsinkin Faker on herännyt lähentelemään edellisten vuosiensa tasoa. Joukkue oli lohkovaiheessa todella kurinalainen, kun se kuoli selkeästi vähiten koko lohkovaiheen joukkueista. Sama tahti jatkui pudotuspelien avauskierroksella, kun joukkue pääsi aloittamaan pudotuspelivaiheen suorastaan dominoivalla 3-0 voitolla Hanwhasta. Joukkueen suurimmat paineet ovat junglerilla Onerilla, kun hänen on saatava vahvat counter match-upit DWG:n jungleria vastaan tai muuten ottelun kulku lepää Fakerin ja Gumayusin varassa. Jälkimmäisen Aphelios on varmasti suurennuslasin alla, kun hänen voittoprosenttinsa ko. sankarilla on edelleen 100 prosenttia (7 pelattua peliä) koko turnauksessa.

STS100% talletusbonus jopa 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | STS.Bet Limited on Viron vero- ja tulliviraston lisensoima: HKT000053, HKT000054, HKL000347, HKL000348

Löytyykö DWG:lle pysäyttäjää?

Jos T1 on näyttänyt parantaneensa otteita LCK-kaudesta, niin DWG vastaa vähintään yhtä kovalla ryhtiliikkeellä. Joukkueen lohkovoitto oli varsinainen näytös, kun se käveli lohkovaiheen läpi tappioitta. Pudotuspeleissä joukkue sai ensimmäisellä kierroksella vastaansa LECin edustajan MAD Lionsin, kun leijonien alkupelin karjunta näytti tuottavan tulosta jo toisessa pelissä, mutta DWG näytti jälleen kerran miksi se on maailman parhaita joukkueita. Joukkue oli tappiolla ottelusta peräti 30 minuuttia, mutta se onnistui ostamaan aikaa ja tilaa carryilleen, jotka farmasivat tavittavat esineet ja joukkueensa voittaessa ratkaisevan Baronin 30:53, kääntyi pelin kulku ja koko peli lopulta alle viidessä minuutissa joukkueelle. Juuri tämän kaltainen peli nostaa joukkueen parhaat puolet esiin. Joukkue on yksi parhaita tilanteessa kuin tilanteessa pelaavia joukkueita. DWG teki samanlaisia takaa-ajosta kääntöjä toisensa perään myös LKC:ssa tänä vuonna, kun merkittävästä kultatappiosta tilanteen voitoksi kääntäminen on harvinaista ammattilaistasolla, mutta DWG uhmaa tätä tilastoa merkittävästi. Joukkueen tähtipelaajat ShowMaker ja Ghost ovat olleet painonsa arvoisia kullassa, kun molempien sankarivalikoima on pohjaton. Tähän lisättynä varma jungleri Canyon ja oman 1v1:nsa top-lanella hoitava Khan, on keitos valmis.

T1 olisi todennäköisesti ennakkosuosikki kertoimissa välierän voittoon mitä tahansa muuta joukkuetta vastaan, mutta DWG:n kanssa asetelma on päinvastoin. DWG KIA:n monipuolisuus pelaamisen, taktiikoiden ja draftien osalta on ollut turnauksen parasta. T1 on ollut selkeästi kurinalaisin joukkue tappeluiden ja kuolemien osalta, mutta DWG voi pelata sekä hidasta että nopeaa peliä. Joukkue on onnistunut voittamaan kullassa makropelillään ollessaan vajaa 10 tappoa perässä vastustajaansa, mikä kuvaa varsin hyvin joukkueen kykyä farmata karttaa vaikka se olisi tappioasemassa. Vastaavasti joukkueen alkupelin aggressio on parempaa kuin T1:llä ja joukkue yrittää vähintään osassa kartoista venyttää kultaeronsa 2-3 tuhannen tienoille ensimmäisessä vartissa joko top- tai bot-lanen tower diveilla. Vetojen osalta on pakko jatkaa DWG:n kelkassa annetuilla kertoimilla, kun LCK:n finaalin uusinta on lähellä oikeaa lopputulosta myös lauantaina (3-1). Lapulle otetaan DWG:n voittoa tasoituksella, kun kerroin on vielä pysynyt pelikelpoisen puolella.

MR GREEN100€ ilmaisveto ilman kierrätysvaatimusta (EI SUOMALAISILLE)Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Mr Green on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/121/2006
BETINIA100% talletusbonus 200€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | ROMIX LIMITED on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/486/2018

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

200€ pelirahaa vedonlyöntiin!

Everygame tarjoaa mukavan bonuksen – starttaa betsailu Everygamella!