Mestarien liigassa edessä ovat puolivälierät. Benfica kohtaa kovavireisen Liverpoolin tiistaina klo 22.00 alkaen.
Benfica yllätti Ajaxin
Benfica aiheutti pienen yllätyksen Mestarien liigan neljännesvälierissä, kun joukkue kaatoi huippuvireisen Ajaxin yhteismaalein 3-2. Suorituksen arvoa nostaa jälkimmäisen ottelun 1-0-vierasvoitto, johon etukäteen harva futiksen seuraaja jaksoi uskoa. Benfica taistelee myös Portugalin liigan kärkipaikoilla, liigan kolmas sija on joukkueen hallussa tiukasti, eikä kärkikaksikon Porton ja Sportingin kantaan Benfica enää helposti pääse. Kuuden viime ottelun saldo on 4-1-1 joten vire on juuri oikeaan aikaan hyvä.
Darwin Nunez on ollut mies paikallaan Benfican Mestarien liigan taipaleella, kasassa on neljä osumaa ja samalla hyökkääjä on joukkueensa tehokkain maalintekijä. Yaremchuk on iskenyt kaksi osumaa, mutta muuten joukkue ei missään nimessä pursua liikaa maalintekijöitä, ja Benfican peli perustuu enemmänkin hyvään puolustuspeliin kuin maalintekokisaan lähtemiseen. Pinho ja Lucas Verissimo ovat sivussa loukkaantumisen vuoksi, mutta muuten poissaoloja ei ole.
Liverpool huikeassa vireessä
Liverpoolin keväästä ei panoksia ja otteluita puutu, mutta joukkue porskuttaa Valioliigan toisena ainoastaan pisteen perässä Manchester Citystä, ja Mestarien liigassa joukkue jahtaa menestystä edelleen, kuten myös FA Cupin puolella. Vire joukkueella on loistava, se kaatoi viikonloppuna Watfordin vakuuttavasti 2-0, ja tätä ennen Mestarien liigan neljännesvälierässä kaatui Inter Milan yhteismaalein 2-1. Liverpool on pelannut koko kauden korkealla tasolla, ja joukkueen hyökkäyspää herättää pelkoa ja kunnioitusta vastustajissa kautta Euroopan.
Liverpool on muodostanut uuden standardin loistavalla hyökkäyspään pelaamiselle sekä myös joukkueen vahvistamiselle. Hyökkäyspään trio Salah-Mane-Firmino opittiin tuntemaan kenttien kauhuna, mutta Diego Jotan hankinta osui nappiin, ja alkuvuodesta myös Luis Diaz saapui vahvistamaan joukkueen hyökkäyspäätä. Liverpoolilta löytyy niin valtavasti vaihtoehtoja hyökkäykseen, että joukkue pystyy pitämään tempoa korkealla täydet 90-minuuttia ja tätä kautta iskemään vielä otteluiden loppuhetkillä. Vaikka joukkueen hyökkäys on maailman eliittiä, ei LIverpool uhraa puolustuspelistä, vaan koko puolustuslinja on pysynyt tiiviinä koko kauden, kuudesta viime ottelusta Liverpool on viidessä pitänyt maalinsa koskemattomana. Ainoastaan Keita on poissa kokoonpaniosta, joten ihannemiehistö nähdään kentällä tiistaina.
Liverpool hyökkäämällä voittoon
Benfica yllätti kaikki tiputtamalla Ajaxin jatkosta, mutta nyt joukkueen eväät alkavat olla syödyt. Liverpool on liki pitäen kovin mahdollinen joukkue jonka se voisi kohdata juuri nyt, ja Liverpool tekee vastustajistaan selvää vahvan peruspelaamisensa sekä valtavan hyökkäyspään potentiaalin ansiosta. Tuoretta historiaa joukkueilla ei keskenään ole, mutta Liverpool ansaitsee suosikin aseman viime aikojen vahvan vireen ja laajemman materiaalinsa ansiosta. Liverpool nappaa vieraskentällä kiinnityksen välieriin ja tekee sen vakuuttavaan tyyliin.