Viimeisetkin joukkueet tuleviin MM-kisoihin alkavat selviämään, kun MM-jatkokarsinnoissa joukkueet vähenevät. Portugali kohtaa Pohjois-Makedonia tiistaina klo 21.45 alkaen.
Portugali kaatoi vakuuttavasti Turkin
Portugali on ollut tuttu näky kansainvälisen jalkapallon lopputurnauksissa, ja joukkue on edennyt lähelle paikkaa myös loppuvuodesta pelattaviin MM-kisoihin. Portugali aloitti MM-jatkokarsinnat voitokkaasti, kun joukkue kaatoi Turkin lukemin 3-1. Ottelu oli tuttua Portugalia, ratkaisijoina toimivat Otavio, Diego Jota sekä Luis Matheus. Joukkue on täynnä tähtipelaajia ja huippuseuroissa isoja minuutteja pelaavia pelaajia, kuten Liverpoolin Jota, Manchester Unitedin Ronaldo ja Bruno Fernandes, Moutinho, Bernardo Silva jne. Kaikkinensa Portugalin tulevaisuus näyttää hyvältä, ja joukkueen soisi myös näkyvän jatkossakin kirkkaimmilla areenoilla.
Diego Jota on pelannut loistavaa kautta seurajoukkueessaan ja maajoukkueessa peli myös kulkee. MM-karsinnoissa kasassa on viisi osumaa, Cristiano Ronaldo on osunut jo kuudesti joukkueelleen. Bruno Fernandes jakaa avainsyöttöjä huikella tahdilla ottelusta toiseen ja Portugali on loistavasti rakennettu joukkue, jossa jokainen pelaaja tietää roolinsa. Portugalin puolustus on myös ollut jo vuosikausia erittäin luotettava, eikä joukkue normaalisti useita maaleja ottelussa päästä. Pepe saattaa olla sivussa sairauden vuoksi, sivussa ovat varmuudelle Ruben Neves sekä Lopes.
Pohjois-Makedonia yllätti Italian
Pohjois-Makedonia järkytti jalkapallomaailmaa, kun joukkue taisteli Italiasta tiukan 1-0-voiton ja pudotti saapasmaan MM-kisoista. Pohjois-Makedonia on jalkapallon lilliputteja, mutta tiiviillä puolustamisella ja hyvin yhteen pelaavalla joukkueella on saumat kiusata isompiaan. Pohjois-Makedonia on kolmen ottelun voittoputksessa, kun ennen Italiaa joukkue kaatoi Islannin ja Armenian MM-karsinnoissa.
Pohjois-Makedonia on ison haasteen edessä Portugalin vieraana, sillä joukkue oli Italiaa vastaan täysin köysissä 90-minuuttia, kunnes joukkue pystyi lisäajalla taikomaan yhden maalin. Portugali tuo todellista hyökkäysuhkaa, ja mm. Saksa myllytti MM-karsinnoissa Pohjois-Makedonian 4-0 viime syksynä. Pohjois-Makedonian paras hyökkääjä Aleksandar Trajkovski viidellä maalillaan, mutta muuten hyökkäyspäässä ei liikaa huippumaalintekijöitä ole. Poissaoloja joukkueella ei ole, joten Portugalia vastaan kehissä on paras mahdollinen kokoonpano.
Portugalin hyökkäyspää ratkaisijana
Portugali on massiivinen suosikki tiistain ottelussa, mutta Pohjois-Makedonia on osoittanut pystyvänsä yllättämään vahvempiaan ajoittain. Portugali omaa loistavan hyökkäyspään osaamisen ja optimitilanteessa joukkue pystyy iskemään sen 2-3 maalia vastustajan kuin vastustajan verkkoon. Paineet ovat isot, mutta kotietu ja hyvävireinen Portugali kannustavat pelaamaan kotivoittoa, ja isännät iskevät voiton lisäksi muutaman maalin Pohjois-Makedonian verkkoon.