Englanti ja Albania kohtaavat I-lohkon MM-karsintaottelussa perjantaina klo 21.45 alkaen.
Englannin tuhoisa hyökkäys
Englanti lähtee loistavista asetelmista ratkaiseviin karsintaotteluihin. Joukkue on lohkonsa kärjessä ja siten kiinni suorassa MM-kisapaikassa, eroa toisena olevaan Puolaan on kolme pistettä ja kolmantena olevaan Albaniaan viisi pistettä. Englannin saldo karsinnoissa on 6-2-0 ja maaliero komea 24-3, viime kevään EM-hopemitalisti on ollut myös syksyllä vireessä maajoukkuepeleissä.
EM-kisojen jälkeen Englanti kaatoi Unkarin ja Andorran komeasti 4-0-lukemin. Puolaa ja Unkaria vastaan joukkue pelasi 1-1-tasapelin ja voitti välissä Andorran toistamiseen 5-0. Englannin vahvuutena on ollut sen vahva pelaaminen hyökkäyspäässä, joukkueessa on paljon nuorta taitoa, jotka vastaavat nykypelin haasteisiin loistavasti. Phil Foden on lyönyt läpi, kuten myös Marcus Rashford, Mason Mount ja Bukayo Saka. Jos joukkueesta jotain kysymysmerkkejä haluaa hakea, maalivahti Jordan Pickford osaa välillä olla ailahteleva, mutta puolustuslinjassa on jälleen laatua, kun takalinjoilla ovat mm. Luke Shaw, Wan-Bissaka, Harry Maguire ja John Stones.
Albania kiusaajan roolissa
Albania on pelannut kelpo karsinnat sekin, mutta kovassa MM-karsintalohkossa joukkue on kolmantena kaksi pistettä Puolaa ja jatkokarsintapaikkaa perässä. Albania ei pelannut viime kesän EM-kisoissa, ja joukkueen venyminen edes jatkokarsintaan olisi aikamoinen yllätys. Kuluvissa karsinnoissa joukkueen saldo on 5-0-3 ja maaliero mukava 11-7. Albania on jättänyt selkeästi taakseen Unkarin, Andorran ja San Marinon, kuten pitääkin.
Albanian syksyn ottelut ovat sujuneet hyvin. Joukkue hävisi kahdesti Puolalle, mutta voitti Unkarin kahteen otteeseen sekä San Marinon selvin 5-0-lukemin. Albania on hyvää keskitasoa Eurooppalaisessa jalkapalloperheessä, mutta joukkue kärsii hieman siitä, että laadukkaita vaihtoehtoja ei aina löydy loukkaantuneiden tai muuten pois olevien tilalle. Englannin ja Puolan tasoisille maille Albania taipuu vielä käytännössä joka kerta, hyvästä taistelusta huolimatta.
Englanti naulaa kisapaikan
Molemmilla mailla riittää panosta perjantain otteluun, sillä Englanti haluaa varmistella suoraa kisapaikkaa kun taas Albania yrittää kuroa etumatkaa kiinni kärkikaksikkoon. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen päättyi Englannin 2-0-voittoon, ja kotikentällä Kolme Leijonaa on ollut karsintapeleissään vahva. Kotivoitto tasoitusvetona tai parilla maalilla ryyditettynä nostaa kertoimia pelattavaksi asti.