Calgary Flames ja Dallas Stars jatkavat omaa pudotuspeliurakkaansa ottelusarjan viidennessä kohtaamisessa keskiviikon ja torstain välisenä yönä kello 04:30. Ottelu pelataan Calgaryssä Scotiabank Saddledomessa.
Ottelusarja Flamesin käsissä
Calgary Flamesin ja Dallas Starsin pudotuspelisarja on tällä hetkellä mielenkiintoisessa 2-2-tilanteessa. Kotijoukkue Flames onnistui voittamaan sarjan ensimmäisen kohtaamisen, mutta sen jälkeen Dallas Stars onnistui kaksi kertaa putkeen yllättämään Flamesin kertaalleen heidän kotiluolassaan ja kertaalleen American Airlines Centerissä. Sarjan neljänteen kohtaamiseen Calgary Flames tuli todella hyvin latautuneena ja onnistui nappaamaan suvereenin 4-1-voiton Starsista – voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä, sillä laukaukset menivät Flamesin eduksi peräti 54-35. Flamesin maaliodottoma kyseisessä ottelussa oli 6,3, kun taas vuorostaan Starsin 3,8.
Ottelusarja on nyt paras kolmesta periaatteella menevä, ja Flames pääsee pelaamaan seuraavan pelin kotonaan. Flamesillä on oivallinen mahdollisuus päästä taas kuskin paikalle tässä sarjassa, kun se pääsee nautiskelemaan kotiedusta, joka on suhteellisen suuri pudotuspeleissä. Flames aloitti sarjan todella hitaasti, mutta mitä pidemmälle sarja on edennyt, Flames on löytänyt omaa peliään. Darryl Sutterin luotsaama Flames näytti viime pelissä, miksi se lukeutuu yhdeksi suosikiksi voittamaan koko homman – joukkue loi älyttömän paljon maalipaikkoja ja hallitsi kenttätapahtumia miten halusi Starsin kustannuksella. Flames-leirissä tiedetään seuraavan ottelun voiton merkitys, joten voimme odottaa jälleen kerran Flamesiltä suvereenia suoritusta.
Starsin materiaali ei riitä kaataakseen Flamesiä
Dallas Stars on onnistunut jo yllättämään kahdella voitollaan, mutta allekirjoittaneen papereilla Stars ei tule enempää voittoja tästä sarjasta ottamaan. Yksinkertaisesti vierasjoukkue Dallas Starsin pelaajamateriaali ei riitä kaatamaan Calgary Flamesiä tässä pudotuspelisarjassa. Starsilta löytyy kyllä pudotuspelikokemusta, mutta materiaaliltaan se ei siltikään kykene haastamaan Flamesiä millään tavalla. Maalivahti Jake Oettinger on ollut todella positiivinen yllätys Starsilta, mutta ei hänkään kykene yksin kaatamaan Flamesiä. Vierailijoiden suurimpana ongelmana on hyökkäysvoiman puuttuminen, sillä käytännössä ainoastaan Roope Hintzin, Jason Robertsonin sekä Joe Pavelskin kentällinen kykenee tuloksentekoon.
Flames omistaa huomattavasti laajemman sekä laadukkaamman pelaajamateriaalin. Kärkikenttien vertailussa Johnny Gaudreaun, Matthew Tkachukin sekä Elias Lindholmin kentällinen pyyhkii Starsin tuloskentän helposti. Maalivahti Jacob Markström voittaa maalivahtien kaksinkamppailun, ja puolustusosasto on Flamesillä myös parempi. Stars pelaa todella puolustusvoittoista peliä, joka on tuottanut kahdessa ensimmäisessä kamppailussa hieman harmaita hiuksia Flamesille, mutta edellisessä kamppailussa Flames onnistui rummuttamaan omaa peliään miten halusi Starsin kenttäpäädyssä – sama kaava jatkuu mitä todennäköisemmin seuraavassakin kamppailussa. Flamesin kone on vihdoin ja viimein käynnistynyt tähän sarjaan!
Flames kuskin paikalle!
Flames pääsee lähtemään kyseiseen kamppailuun huomattavasti paremmista lähtökohdista, sillä se pelaa kotonaan ja alla on erinomainen peli vieraskaukalosta. Seuraavan ottelun voitolla on suuri merkitys sarjan kannalta, joten Flames lähtee tähän otteluun kotihallissaan varmasti do or die -mentaliteetilla. On todella vaikea nähdä skenaariota, jossa Stars onnistuisi tästä sarjasta tulemaan voittajana nykyisellä rosterilla. Pitkässä juoksussa parempi joukkue voittaa aina, ja Flames on huomattavasti parempi joukkue jokaisella pelin osa-alueella. Liuskalle valitaan kotijoukkue Calgary Flamesin voitto varsinaisella peliajalla kertoimella 1,80. Starsin eväät ovat syöty, Flames marssii kotonaan voittoon.