Minnesota Wild ja St. Louis Blues pelaavat oman pudotuspelisarjansa toisen kohtaamisen keskiviikon ja torstain välisenä yönä kello 04:30. Ottelu pelataan Minnesotassa Xcel Energy Centerissä.
Pienet marginaalit ratkaisevat
Ensimmäisessä kohtaamisessa vierasjoukkue St. Louis Blues oli vahvempi lukemin 4-0. Tappiosta huolimatta Minnesota Wild pelasi erittäin hyvän ottelun, mutta tuloksellisesti peli oli pannukakku. Ville Husso seisoi päällään edellisessä ottelussa torjuen kaikki 37 kohtaamaansa laukausta – Wildin täytyy parantaa viimeistelytehokkuuttaan seuraavaan kamppailuun. Suurin ero syntyi edellisessä ottelussa erikoistilannepelaamisessa. Blues onnistui omassa yli- ja alivoimassaan, kun taas Wild epäonnistui pahemman kerran. Minnesotalla oli peräti kuusi ylivoimamahdollisuutta, mutta se ei onnistunut tekemään ainuttakaan maalia, kun taas vuorostaan Blues onnistui nakuttamaan kaksi ylivoimamaalia Wildin verkkoon.
Runkosarjassa Blues oli toiseksi tehokkain ylivoimalla ja viidenneksi paras alivoimatilanteissa. Wild oli vuorostaan kahdeksanneksi huonoin joukkue alivoimalla, joten siinä on yksi osa-alue, mihin Wild-leirin täytyy kiinnittää huomiota. Pudotuspeleissä erikoistilannepelaaminen näyttelee todella suurta roolia, joten sama laulu ei voi jatkua Wildin osalta. 5 vs. 5 -pelissä Minnesota oli askeleen edellä Bluesia, mutta tehokkuus jäi vain uupumaan.
Beruben pelitapa myrkkyä Minnesotalle?
St. Louis Bluesin valmentaja Craig Berube on onnistunut pitämään Minnesota Wildin pimennossa jo useampaan otteeseen. Kuluvalla kaudella Blues voitti jokaisen kohtaamisen Minnesota Wildia vastaan runkosarjassa, ja hieman pidemmältä aikaväliltä Beruben recordi Bluesin kanssa Wildia vastaan on peräti 14-1-2 – onko Beruben pelitapa myrkkyä Minnesotalle? Sarjan ensimmäisessä kohtaamisessa Minnesota Wildin maaliodottoma oli 3,44, kun taas vuorostaan Bluesin 3,19. Missään nimessä kotijoukkue ei pelannut heikosti, vaikka tappio niskaan tulikin ensimmäisestä kohtaamisesta.
Wild saattaa tehdä muutoksia hieman kokoonpanoonsa, sillä maalissa aloittaa todennäköisesti tällä kertaa Cam Talbot. Ensimmäisessä ottelussa kotijoukkueelta aloitti hurjan kokemuksen omaava Marc-Andre Fleury. Vierailijoilta maalissa aloittaa kaiken järjen mukaan Ville Husso, sillä Jordan Binningtonin otteet maalilla ovat olleet karmeaa katsottavaa. Wild lähtee ensi yön otteluun jälleen kerran ennakkosuosikkina. Wildin on napattava seuraavasta pelistä voitto, sillä muuten sarjan hoitaminen alkaa olemaan liian kovan työn ja tuskan takana.
Wild nappaa ensimmäisen voittonsa!
Minnesota Wild lähtee ensi yön otteluun varmasti hyvin latautuneena ja valmistautuneena – Wild-leirissä tiedetään kuinka suuri merkitys seuraavalla voitolla on sarjan etenemisen kannalta. Viime ottelussa David Perron pääsi nakuttamaan kolme maalia maalinedustalta, johon kiinnitetään varmasti ensi yön pelissä huomiota. Wild pääsee nauttimaan ottelussa kotiedusta, joka on NHL:n pudotuspeleissä suhteellisen suuri asia, kun kotijoukkue saa itselleen viimeisen vaihto-oikeuden. Pelillisesti Wild ei ollut tuumaakaan jäljessä, eikä Blues tule tätä sarjaa viemään omiin nimiinsä suoraan neljässä pelissä. Wild nappaa ensimmäisen kiinnityksen ensi yönä – liuskalle valitaan Wildin voitto lopullisena kertoimella 1,79.