Suomen ottelut jatkuvat heti maanantaina U20 MM-kisoissa, kun vastaan tulee ennakkoon heikko vastustaja Itävalta.
Itävalta on turnauksen heikoin nippu
Itävalta ei vielä ole kisoja avannut osaltaan, vaan vastaan asettuu heti avausottelussa kova Suomi. Itävalta ei kuulu millään mittareilla turnauksen suosikkeihin, vaan joukkueelle on povattu oman alkulohkon ja koko turnauksen viimeistä sijaa. Itävalta hävisi turnaukseen valmistavan ottelun Ruotsille jouluaattona 0-7, joka kuvaa hyvin joukkueen lähtökohtia tähän turnaukseen.
Viime vuoden MM-kisat sujuivat Itävallalta hyvinkin mollivoittoisesti, kun joukkue taipui USA:lle 0-11, Ruotsille 0-4, Venäjälle 1-7 ja Tshekille 0-7. Joukkue on armotta liian kevyt U20-huipputurnaukseen ja tulokset ovat olleet vahvasti sen mukaisia. Vuodessa kehitystä ei ole tapahtunut niin paljoa että tulokset tulevat tästä muuttumaan, Itävalta pyrkii rimpuilemaan ja pitämään tappiolukemat maltillisina, mutta tässäkin tavoitteessa on monta kysymysmerkkiä, sillä joukkue joutuu rikkomaan paljon ja tätä kautta alivoimalla pelaamista on luvassa.
Pikkuleijonat avasi voitokkaasti
Suomi avasi turnauksen 3-1-voitolla Saksasta. Ottelu oli klassinen turnauksen avauskamppailu, mutta Suomi oli etenkin puolustussuuntaan hyvä ja taktinen puoli Pikkuleijonissa näyttäisi olevan hyvällä tasolla. Maalinteon tehokkuus ja nopea kiekonsiirtely pelaajalta toisella jätti vielä haluamisen varaa, mutta peruspalikat joukkueessa on kunnossa. JYPissä pelaavat Brad Lambert ja Samuel Helenius olivat avausottelun hahmot, Lambert alusti kaksi osumaa ja Helenius iski kahdesti kiekon Saksan verkkoon.
Aatu Rätyn poisjäänti näkyy Suomen otteissa keskikaistalla, ja joukkue olisi todella tarvinnut sentteriään turnauksessa. Puolustus ja maalivahtiosasto on kunnossa ja kestää vertailun, hyökkäyspää on vielä katsomaton kortti kun ottelut kovenevat. Itävalta kuuluu turnauksen heikoimpiin maihin, ja nyt edessä saattavat olla maalintekoharjoitukset, sillä Suomi tulee saamaan paljon paikkoja niin tasakentällisin kuin ylivoimallakin. Mikäli pelin rytmitys paranee Saksa-ottelusta ja joukkue saa onnistumisia heti alkuun, voidaan ottelussa nähdä todelliset murskajaiset.
Itävalta ei pysty haastamaan Suomea
Itävalta ja Suomi ovat kohdanneet viimeksi yli kymmenen vuotta sitten U20-tasolla, silloin Suomi voitti 10-1. Tasoero on hieman aikojen saatossa kaventunut, mutta Suomi on edelleen massiivinen suosikki ottelussa. Marco Kasper on Itävallan yksittäinen kruununjalokivi, muuten joukkue on tasapaksu ja kohtalaisen nimetön. Suomi vie ottelun käytännössä kymmenen kertaa kymmenestä, kysymys onkin kuinka isolla erolla. Pelivihjeeksi suositaan Pikkuleijonien reilua voittoa tiistai-illassa.