Banner Image
28.10. Valioliiga: Arsenal – Sheffield United | Vierasjoukkueella tuskainen paluu Valioliigaan

28.10.2023 klo 17:00

Sheffield United ei maalia

Panos
2/5

Lauantaina Valioliigassa Arsenal on suursuosikki, kun joukkue saa vastaansa sarjan viimeisenä olevan Sheffield Unitedin. Ottelu alkaa klo 17.00.

Arsenalin kollektiivi vakuuttaa kentällä

Arsenalin alkukausi on sujunut vahvasti. Joukkue on Valioliigassa kolmantena saldolla 6-3-0, eroa sarjakärki Tottenhamiin oli ennen viikonlopun kierrosta ainoastaan kaksi pistettä. Pelit ovat kulkeneet mukavasti myös Euroopassa, Arsenal kaatoi Mestarien liigassa Sevillan vieraskentällä 2-1, ja joukkue on oman alkulohkonsa kärjessä ja matkalla kohti kevään pudotuspelejä. Vaikka viikon Mestarien liigan ottelusta tulee rasitusta, on Arsenal suuri suosikki lauantaina.

Arsenal on osoittanut alkukauden aikana kovuutta ja päättäväisyyttä, joukkue näyttäisi olevan valmis taistelemaan jälleen mestaruudesta. Leveyttä joukkueeseen on hankittu, ja yksittäiset poissaolot eivät syö iskukykyä enää yhtä reilusti kuin mm. viime kaudella. Maaliero Arsenalilla on syksyn osalta Valioliigassa mukava 18-8, eli kahden osuman keskiarvolla maaleja iskevä joukkue päästää alle yhden osuman keskiarvolla osumia. Poissaoloista hieman miinusta joukkueelle, sivussa ovat Partey ja Timber, myös Gabriel Jesus kärsii jonkin asteisesta lihasvammasta.

BET365Ilmaisveto VAIN 5€ minimitalletuksella ja maailman paras live-vedonlyöntiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Hillside (Sports) ENC on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/531/2018
Yugibet100% talletusbonus 100€ asti (vain 5x kierrätys min. 1,50 kertoimilla) TAI 20€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Yugibet on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/233/2013
Foggybet100% talletusbonus 100€ asti (vain 5x kierrätys, min. 1,50 kertoimilla) TAI 20€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Foggybet on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/233/2013

Unitedilla tuskainen paluu Valioliigaan

Sheffield Unitedin alkukausi on ollut karmea. Vaikka kaikilla sarjanousijoilla on ollut haasteita, on United jämähtänyt Valioliigan viimeiseksi yhdellä vaivaisella pisteellä. Saldo koko kauden osalta on 0-1-8, ja maaliero myös murheellinen 7-24. Otteet ovat olleet kentällä vaisuja, ja United näyttää enemmän divariporukalta, kuin Valioliigassa pelaavalta joukkueelta. Edellisellä kierroksella joukkue taipui kotonaan Machester Unitedilla 1-2, ja vaikka ajoittain se pystyi haastamaan Manchester Unitedia, oli tappio ottelun tapahtumien mukainen lopputulos.

Sheffield Unitedilla on heikko materiaali Valioliigaan, eikä joukkueen viime vuonna toiminut pelitapa ole onnistunut tuomaan pisteitä. Eroa putoamisviivaan on ainoastaan neljä pistettä, mutta viiden ottelun tappioputkessa olevalta joukkueelta on turha isoja näyttöjä vieraskentältä odottaa. Poissaolotilanne joukkueella on karmea, sivussa kokoonpanosta ovat ainakin Basham, Davies, Egan, Jebbison, Lowe, Osula, Norrington-Davies sekä mahdollisesti Baldock. Isoja nimiä Sheffield Unitedille, ja lähtökohdat Arsenalin kohtaamiseen ovat heikot.

Vierasjoukkue ei ole maaleilla juhlinut

Arsenal nauttii pelikansan suosiota tässä ottelussa, ja suosikin asema on täysin perusteltu viikkorasituksesta huolimatta. Isäntien pelissä on oikeita elementtejä, ja Arsenalin puolustuspeli oli jo viime kaudella ison osan kautta todella tiivistä. United on vaikeassa paikassa Arsenalin vieraana, joukkueen pelin rakentelu on heikkoa, ja tehot ovat laahanneet perässä. Vieraskentällä joukkue ei ole saanut vielä pistettäkään, ja peli-ideaksi nousee vierasjoukkueen jääminen kokonaan maaleitta vahvan Arsenalin hallitessa pelitapahtumia.

XLBet6x 25€ kierrätysvapaa ilmaisveto EM-kisojen ajan!Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | XLBet on Malta Gaming Authority lisensoima: MGA/B2C/203/2011
COMEON5x 10€ ilmaisvetoa ilman kierrätystä TAI 200 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Co-Gaming Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/178/2009
Betstro100% talletusbonus 100€ asti vain 5x kierrätyksellä! (min. kerroin 1,50)Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Betstro on Malta Gaming Authority lisensoima: MGA/B2C/233/2013

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

200€ pelirahaa vedonlyöntiin!

Everygame tarjoaa mukavan bonuksen – starttaa vetsailu Everygamella!