12.3. Valioliiga: Brentford – Burnley | Vierasjoukkueen maalinteko vaikeaa

Brentford

@2.230

Panos
1.5/5

Valioliigassa Brentford kohtaa Burnleyn lauantaina klo 17.00 alkaen.

Brentfordilla potentiaalia parempaan

Brentford katkaisi pitkän voitottomien otteluiden putken kaatamalla Norwichin viikonloppuna 3-1-lukemin. Voitto oli Brentfordille erittäin tärkeä, sillä sarjasijoitus on ollut luisussa kohti alempaa kastia jo pidemmän aikaa. Nyt sijoitus on viidestoista ja eroa putoamisviivaan on kuusi pistettä. Pelattavaa siis loppukaudesta riittää, mutta viime kauden sarjanousijoista Brentfordilla on edelleen paras tilanne.

Ivan Toney iski Brentfordin jokaisen osuman Norwich-voitossa ja nosti kauden maalimääränsä jo yhdeksään. Brentford tarvitsee ykköskärkensä osumia loppukaudesta ja lisää maustetta tuo Christian Eriksenin tekeminen keskikentällä. Eriksen on pelannut vasta vähän Brentfordin paidassa, mutta taitava tanskalainen on jo väläytellyt yhteispelaamisen mallia Toneyn kanssa. Parhaimmillaan Brentford on hyökkäyspäässä vahva, ja Toneyn lisäksi Eriksen, Wissa ja Mbeumo pystyvät tehoihin. Fosu ja Jeanvier ovat edelleen sivussa, mutta muita poissaoloja ei ole.

NEOBET100% / 150€ TAI 200% / 50€Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Greenvest Betting Ltd. on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/418/2017

Burnleyn tehottomuus edelleen huolestuttaa

Burnley piristyi hetkeksi kevään alkaessa, mutta joukkue on pelannut taas kolme ottelua peräkkäin ilman voittoa ja kaksi viimeisintä ottelua ovat päättyneet tappioon. Tappiot tulivat Leicesteriä ja Chelseaa vastaan, mutta nolla tehtyä maalia on tappioita huolestuttavampi asia. Burnley on taas tällä kaudella jäämässä alle yhden tehdyn maalin per pelattu peli-tahdista, ja aikaisemmilta kausilta tuttu ilmiö uhkaa pudottaa joukkueen kauden jälkeen Valioliigasta.

Kuuden viime ottelun saldo Burnleyllä on 2-1-3, mutta pistetahti ei saisi hyytyä, sillä sijoitus on kahdeksastoista ja eroa säilymiseen on edelleen vain yksi vaivainen piste. Katseet kääntyvät tammikuun hankintaan Wout Weghorstiin ja Maxwel Cornettiin, mutta maaliverkot eivät ole soineet halutulla tahdilla. Puolustus toimii Burnleyn tapojen mukaan erittäin hyvin, mutta tasapelit eivät joukkuetta Valioliigassa pidä ja tämä alkanee näkyä riskinottona ja hyökkäysvoittoisena pelinä loppukaudesta. Poissaoloja Burnleyllä on kotijoukkuetta enemmän, kun sivussa ovat Gudmunsson ja Pieters, sekä mahdollisesti edelleen Vydra, Mee ja Stephens.

Kotijoukkueella mahdollisuus voittoon

Brentford ja Burnley ovat tilanteessa jossa molemmat tarvitsevat pisteitä ja voittoja loppukaudesta. Brentfordin potentiaali on etenkin kotikentällä suuri, ja Toneyn parantunut vire lupaa hyvää Brentfordille. Burnley taistelee, mutta joukkueen materiaali ja pelitapa antaa tasoitusta, etenkin vieraskentällä pisteet ja maalit ovat olleet tiukassa. Ottelusta muodostunee vähämaalinen ja tarkka kamppailu, mutta pienellä riskillä Brentfordin pelaaminen kiinnostaa, kotivoitolle tarjotaan edelleen hyvinkin pelattavaa kerrointa.

BET365Ilmaisveto VAIN 5€ minimitalletuksella ja maailman paras live-vedonlyöntiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Hillside (Sports) ENC on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/531/2018
STS100% talletusbonus jopa 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | STS.Bet Limited on Viron vero- ja tulliviraston lisensoima: HKT000053, HKT000054, HKL000347, HKL000348
EXCITEWIN100% talletusbonus jopa 200€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Rabidi N.V. on Curacao eGaming lisensoima: 8048/JAZ

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

200€ pelirahaa vedonlyöntiin!

Everygame tarjoaa mukavan bonuksen – starttaa betsailu Everygamella!