Banner Image
27.10. Valioliiga: Crystal Palace – Tottenham | Palacen tehot hukassa

27.10.2023 klo 22:00

Tottenham

Panos
1.5/5

Perjantai-illan ohjelmassa on yksi Valioliigan ottelu, kun Crystal Palace haastaa sarjakärki Tottenhamin klo 22.00 alkaen.

Palacella heikompi vire menossa

Crystal Palace on palannut takaisin vanhoihin tapoihinsa, kun joukkue on tuskaillut viime viikot maalintekonsa kanssa. Ainoastaan yhden maalin viidessä viime ottelussa tehnyt Palace on pelannut viisi edellistä otteluaan saldolla 1-2-2, ainoa voitto oli tosin herkullinen vieraspeli Manchester Unitedia vastaan. Palace on edelleen Valioliigassa hyvällä sijalla 11, mutta otteet kentällä ovat olleet huolestuttavasti alaspäin.

Palace on onnistunut iskemään ainoastaan seitsemän osumaa yhdeksään otteluun, mutta joukkueen puolustuspeli on tuonut joukkueelle pisteitä. Odsonne Edouard on saanut ison roolin hyökkäyksen kärjessä, ja tehoja onkin tullut jo neljän osuman edestä. Putoamistaisteluun Palace tuskin joutuu tälläkään kaudella, mutta suuria odotuksia menestyksestä ei ole. Kokoonpanotilanne ei ole optimaalinen, joukkue on menettänyt sairastuvalle Ezen, Tomkinsin ja Hendersonin, poissa saattavat edelleen olla myös Ferguson, Olise sekä Schlupp. Poissaoloista miinusta, hyökkäystehot ovat tällä hetkellä liian harvan pelaajan harteilla.

BET365Ilmaisveto VAIN 5€ minimitalletuksella ja maailman paras live-vedonlyöntiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Hillside (Sports) ENC on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/531/2018
Yugibet100% talletusbonus 100€ asti (vain 5x kierrätys min. 1,50 kertoimilla) TAI 20€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Yugibet on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/233/2013
Foggybet100% talletusbonus 100€ asti (vain 5x kierrätys, min. 1,50 kertoimilla) TAI 20€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Foggybet on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/233/2013

Spurs yksin Valioliigan kärjessä

Tottenhamin alkukausi on ollut upea. Joukkue pelaa Valioliigan kärjessä saldolla 7-2-0, ja eroa takana olevaan Manchester Cityyn ja Arsenaliin on kaksi pistettä. Spurs on ollut todella sitkeä ja taisteleva joukkue, ja se on kärkipelaajiensa avulla noussut vaikeista paikoista pisteille. Maanantaina Tottenham kaatoi Fulhamin kotonaan kliinisen esityksen jälkeen lukemin 2-0, kentällä nähtiin taisteleva ja yhtenäinen joukkue.

Sonin nosto kärkipelaajaksi on ollut onnistunut, ja Fulham-voitossa voittomaalin iskenyt Son on nykyisen Spurs-joukkueen ilmentymä kentällä. Myös keskikentällä operoiva Maddison on sopeutunut uuteen joukkueeseen erittäin hyvin, ja jakelee ottelusta toiseen avainsyöttöjä ja avaa maalipaikkoja. Spurs on ollut alkukauden laadukkain joukkue, se on viimeistellyt yli kahden maalin keskiarvolla, ja päästänyt osumia alle osuman keskiarvolla. Poissaolijoita on edelleen, sivussa ovat Sessegnon, Bentancur, Whiteman, Solomon ja Perisic, uusia mahdollisia poissaolijoita ovat Sarr sekä Udogie. Poissaoloista miinusta, mutta kentälle saadaan perjantainakin todella laadukas kokonaisuus.

Spurs noussut uudelle tasolle

Tottenham vei joukkueiden viime kauden molemmat kohtaamiset nimiinsä, ja tasoero näyttäisi vain kasvaneen viime kaudesta. Kotijoukkue Palace kipuilee tehojensa kanssa, kun taas Spursin peli rullaa ja itseluottamus on korkealla. Manageri Postecoglou on todellakin saanut joukkueensa lentoon. Mikäli Spurs saa revittyä Palacen puolustuksen auki, nappaa vierasjoukkue jälleen tärkeät kolme pistettä. Peli-ideana Spursin vierasvoitto, isäntien heikompi vire jatkuu edelleen.

XLBet6x 25€ kierrätysvapaa ilmaisveto EM-kisojen ajan!Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | XLBet on Malta Gaming Authority lisensoima: MGA/B2C/203/2011
COMEON5x 10€ ilmaisvetoa ilman kierrätystä TAI 200 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Co-Gaming Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/178/2009
Betstro100% talletusbonus 100€ asti vain 5x kierrätyksellä! (min. kerroin 1,50)Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Betstro on Malta Gaming Authority lisensoima: MGA/B2C/233/2013

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

200€ pelirahaa vedonlyöntiin!

Everygame tarjoaa mukavan bonuksen – starttaa vetsailu Everygamella!