Sunnuntaina Valioliigan ohjelmassa on kaksi ottelua. Klo 16.00 alkavassa kohtaamisessa sarjanousija Ipswich haastaa Aston Villan, jonka kauden aloitus on ollut hyvä.
Ipswich vielä ilman voittoa
Ipswich on osoittanut sitkeyttä alkukauden aikana, ja vaikka voittotili on edelleen avaamatta tältä kaudelta, on sarjanousijan tekemisessä paljon hyvää. Edellisellä kierroksella joukkue nousi lisäajan viimeisellä minuutilla 1-1-tasapeliin toista sarjanousijaa Southamptonia vastaan, ja viiden pelatun pelin jälkeen saldon ollessa 0-3-2,Ipswich on niukasti putoamisviivan yläpuolella. Kaudesta on muodostamassa kuitenkin niin vaikea kuin olettaa saattoi, ja sarjapaikan säilyttääkseen joukkueen on pystyttävä parantamaan jokaisella pelin osa-alueella.
Ipswichin oma hyökkäyspelaaminen on ollut aika olematonta, vaikka joukkue perustaakin peliään pitkälti vastaiskujen varaan. Viidessä ottelussa on syntynyt ainoastaan kolme maalia, ja kun omassa päässä verkko on soinut reilummin, ovat tulokset jääneen vaisuiksi. Joukkueen sisällä on monta mielenkiintoista nimeä, kuten Manchester Citystä lainalle tullut Kalvin Phillips, mutta nimimiehiä joukkueella ei riveissään liiaksi ole. Donacien on varmuudella sivussa, mutta muita mahdollisia poissaolijoita ovat Broadhed, Clarke ja Phillips. Kaikkien poissaolojen toteutuessa miinusta sunnuntain peliin.
Villa löytänyt keinot voittoihin
Aston Villan startti uuteen kauteen on ollut räjähtävä. Viime kaudella joukkue kiilasi itsensä neljän parhaan joukkoon Valioliigassa ja samalla Mestarien liigaan, nyt Villa on saldolla 4-0-1 sarjassa kolmantena, ja Mestarien liigan avauskin oli voitollinen Young Boysin vieraana. Hyökkäystehoiltaan Villa on ollut Valioliigan eliittiä, joukkue on paiskonut maaleja yli 2.5:n osuman keskiarvolla, ja vaikka peli ei ole vielä ollut aivan tasapainossa, ovat vahvat hyökkäystehot saattaneet joukkueen voittoihin.
Villa eteni myös EFL Cupissa jo neljännelle kierrokselle kaatamalla viikkopelissä Wycomben vieraissa 2-1. Ottelu ei rasitusta tuo liiaksi, sillä useampi runkopelaaja sai ottelussa lepovuoron. Usean eri kilpailun pelaaminen tuo varmasti Villalle rasitusta kauden mittaan, mutta toistaiseksi joukkue on suoriutunut kiitettävästi. Villa on myös osoittanut sitkeyttä, sillä se on noussut Evertonia vastaan kahden maalin takaa voittoon, ja viime kierroksella myös Wolvesia vastaan tappioasema vaihtui vahvan lopun myötä 3-1-voittoon. Poissaolojakin on, sivussa ovat Kamara, McGinn, Mings ja Philogene, mahdollisesti myös Cash, Diego Carlos sekä laitapakki Lucas Digne.
Villa taitaa hyökkäämisen salat
Hyökkäyspäässä Aston Villalla on kaikki hyvin. Ollie Watkins on löytänyt tehonsa, ja supervaihtomies Jhon Duran tuntuu osuvan jokaisessa ottelussaan jossa hän pelaa. Myös Leon Baileyn loukkaantuminen oli odotuksia lievempi, ja Ipswichin vieraana jalkeilla on vahva joukkue nimenomaan hyökkäyspäätä ajatellen. Ipswichin peli on vielä kaukana valmiista, eikä joukkueen sisältä löydy tehomiehiä vierasjoukkueen tavoin. Peli-ideaksi nousee Aston Villan yli 1.5 maalia ottelussa, näillä maaleilla joukkue on jo hyvin lähellä myös voittoa.