Valioliigassa Newcastle ja Leicester kohtaavat sunnuntaina klo 16.15 alkavassa ottelussa.
Newcastlen hidas nousu huipulle alkanut
Newcastle on noussut putoamiskamppailusta keskikastiin ja karistanut akuutin putoamisuhan harteiltaan. Joukkueessa on edelleen paljon tekemistä, mutta valtavilla resursseilla varustettu joukkue nähtäneen entistä ylempänä sarjataulukossa tulevina vuosina. Joukkue kaatoi Wolverhamptonin edellisellä kierroksella, mutta tätä ennen se taipui Tottenhamille, Evertonille ja Chelsealle. Kuuden viime ottelun saldo on 3-0-3 ja Newcastle on onnistunut tiivistämään puolustustaan huomattavasti kevätkauden aikana.
Eddie Howe on tehnyt hyvää työtä potkut saaneen Steve Brucen jalanjäljissä, ja Newcastlen otteista on nähtävissä selkeää pelillistä selkärankaa ja taktiikkaa. Hyökkäyspää on edelleen liian köykäinen Valioliigassa tasaisesti pärjäämiseen, mutta mm. Joelinton on löytänyt uutta roolia keskikentällä ja Kieran Trippier oli loistava hankinta Newcastlelta tammikuussa. Newcastle on hieman arvaamaton joukkue, jonka ennakointi on hankalaa, mutta selvää on että joukkue on korkeintaan keskikastin tasoa vielä tällä kaudella. Poissaoloja riittää, kun sivussa ovat edelleen ykköskärki Wilson sekä Fraser, Hayden, Lewis ja Trippier. Poissaoloista miinusta kotijoukkueelle.
Leicesterin kokoonpanotilanne helpottaa
Leicesterin kausi on kääntymässä parempaan, sillä kuuden viime ottelun saldo on komea 3-2-1. Valioliigassa sijoitus on noussut jo yhdeksänneksi, Konferenssi-liigassa joukkue on tiputtanut jo Randersin, Rennesin ja viimeisimpänä hollantilaisen PSV:n. Välierissä vastaan on tulossa AS Roma, ja mahdollisella Konferenssi-liigan mestaruudella Leicester nappaisi paikan ensi kauden Eurooppa-liigaan. Poissaoloja Leicesterillä edelleen on, mutta joukkue on saanut muutaman tärkeän palasen takaisin ja samaan aikaan uusiakin vastuunkantajia on noussut esiin.
Jamie Vardyn paluusta polvivamman vuoksi ei ole tietoa, mutta ykköskärki voi olla sivussa jopa loppukauden. Patson Daka ja Kelechi Iheancho ovat tuuranneet Vardya hyvin, Dakalla on Valioliigassa kasassa neljä osumaa, europeleissä ruuti on ollut vieläkin kuivempaa. Keskikentältä löytyy hurja miehitys, kun James Maddison, Harvey Barnes ja Youri Tielemans pelaavat eteenkin hyökkäyspäähän upeasti. Kiernan Dewsbury-Hall on pitänut paikkansa keskikentällä ja on joukkueen tulevaisuuden nimiä yhdessä Dakan kanssa. Poissaoloja on valitettavasti edelleen, kun sivussa jatkavat Vardy, Ward, Ndidi ja Bertrand.
Leicesterin vire kantaa vielä
Koko kautta vertaillessa Leicesterin terveystilanne ei ole kertaakaan näyttänyt näin hyvältä, ja parantuneella tilalla on oma osansa parantuneissa otteissa. Puolustuspäässä edelleen sattuu ja tapahtuu virheitä, mutta laadukas pelaaminen käytettävissä olevilla pelaajilla tuo edelleen pisteitä tasaisesti. Newcastle on onnistunut tiivistämään otteitaan, mutta maalinteko on edelleen se akilleen kantapää, joka joukkueen pitäisi pystyä ratkaisemaan. Kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi Leicesterille 4-0, lähihistoria on muutenkin kettulauman joukkueen voitettuaan kuudesta kohtaamisesta viisi. Tälläkin kertaa kotivoitto jätetään pelivalintojen ulkopuolelle, vaikka europeli Leicesteriä hieman rasittaakin.