Valioliigassa pelataan sunnuntaina neljä kamppailua. Klo 16.00 alkavassa ottelussa Championshipiin takaisin putoava Norwich kohtaa West Hamin, joka edelleen taistelee paikasta kuuden parhaan joukkoon.
Norwichin hissiliike jatkuu
Norwichin kohtalo sinetöityi virallisesti viime kierroksen tappiossa Aston Villalle. Norwich on koko kauden ollut kolmen heikoimman joukkueen joukossa, ja vaikka kevätkaudella nähtiin viitteitä hieman paremmasta, on joukkue materiaaliltaan liian heppoinen Valioliigaan. Norwichin kuuden viime ottelun saldo on 1-1-4, ja joukkue taisteli tuulimyllyjä vastaan koko kauden. Ainoastaan Leeds on päästänyt enemmän maaleja kuin Norwich, ja hyökkäyspää on onnistunut 22 kertaa 34:ssä ottelussa, joten ongelmia on selkeästi ollut kentän jokaisella osa-alueella.
Teemu Pukki on ollut kaikki kaikessa tälläkin kaudella Norwichin hyökkäyspelissä. Pukki on viimeistellyt 10 ja syöttänyt kolme osumaa, joten suomalaistähti on ollut suoraan osallisena yli puoleen Norwichin maaleista. Pukin lisäksi ainoastaan Josh Sargent on onnistunut enemmän kuin kerran maalinteossa, joten joukkueen hyökkäyskalusto on ollut auttamatta liian kevyt. Poissaolijoita West Ham-ottelun alla on runsaasti, joista nimekkäimmät ovat Idah, Zimmermann, Sargent ja McLean.
West Hamille europettymys
West Hamin rasitus kaudella on ollut kova, mutta joukkueen pitäisi vielä jaksaa muutama kierros taistella pisteistä Valioliigassa. Joukkueen haaveena oli edetä Eurooppa-liigan finaaliin, mutta Bundesliigassa pelaava E. Frankfurt oli liian vahva ja voitti West Hamin kahteen otteeseen. Pettymys joukkueen sisällä on suuri, mutta Valioliigassa pelattavaa vielä riittää ja paikka kuuden joukkoon on mahdollinen. Väsymys on West Hamin otteissa näkynyt, sillä kuuden viime ottelun saldo on 1-1-4 ja takana on neljä peräkkäistä tappiota kaikki kilpailut huomioiden.
Valioliigassa kaksi edellistä tappiota ovat tulleet maalin eroilla Chelsealle ja Arsenalille, joten aivan niin huonossa vireessä joukkue ei ole kuin kuntopuntari antaa ymmärtää. West Hamin vahvuus on edelleen sen vahva keskikenttä ja hyökkäyspelaaminen, vaikka viime viikkoina silläkin rintamalla on ollut hieman hiljaisempaa. Antonio on ollut jälleen hyvä koko kauden, mutta Jarrod Bowen on noussut valokeilaan hyökkäävänä keskikenttänä, kasassa Bowenilla on jo 10 osumaa. Kokoonpanotilanne West Hamilla on hyvä, ainoastaan Ogbonna jatkaa sivussa puolustuksesta.
Isännillä ei liiemmin panosta ole
Norwichin tilanne on heikko. Pelattavaa ei ole enää kuin kunniasta, ja loukkaantumiset ovat vieneet avauksen miehiä pois kokoonpanosta. Joukkue on edelleen yritteliäs kentällä, mutta näin kapealla materiaalilla on vaikea pärjätä, etenkin kun panosta ei enää ole. West Ham kaipaa voittoja, ja mikäli joukkue on pystynyt käsittelemään Eurooppa- liigan pettymyksen oikein, taistelee joukkue tässä ottelussa voitosta, jota se todella tarvitsee kisassa ensi kauden europaikoista. West Ham voitti joukkueiden kauden ensimmäisen kohtaamisen 2-0, ja on vieraskentällä myös selkeä suosikki ennakkoasetelmat huomioiden.