Valioliigassa on ohjelmassa kaksi ottelua sunnuntaina. Tottenham isännöi Arsenalia klo 16.00 alkavassa ottelussa.
Spurs avannut kauden epätasaisesti
Tottenhamin tutut ongelmat tuntuvat jatkuvan vuodesta toiseen. Joukkue alisuorittaa joukkueen materiaaliin nähden, eikä tälläkään kaudella näyttäisi siltä, että joukkue taistelisi aivan Valioliigan kärjessä. Saldo kolmen kierroksen jälkeen on 1-1-1, kausi alkoi 1-1-tasapelillä Leicesteriä vastaan, jota seurasi vakuuttava 4-0-voitto Evertonista. Ennen maajoukkuetaukoa Spurs taipui Newcastlelle 1-2, ja tutut ongelmat puolustamisessa ja pelin rakenteessa ovat edelleen läsnä.
Tottenhamilla on laadukas joukkue etenkin kentän yläkolmanneksella, jossa Maddison rytmittää peliä, ja Son, Kulusevski, Johnson sekä kauden alla hankittu Solanke pitäisivät iskeä palloa verkkoon. Solanke on kärsinyt pienistä vammoista alkukaudesta, mutta viime kaudella läpi lyöneen hyökkääjän pitäisi olla pelikunnossa. Spurs painaa päälle etenkin kotikentällään, mutta vastavuoroisesti joukkue on haavoittuvainen vastaiskuihin. Richarlison jatkaa sivussa hyökkäyksestä, myös Bissouma on todennäköisesti edelleen poissa kokoonpanosta.
Arsenal kokenut takaiskuja
Arsenal on pelannut jo muutaman kauden aivan Valioliigan kärjen tuntumassa, mutta mestaruuteen saakka kohentuneet otteet eivät ole vielä riittäneet. Tälle kaudelle joukkue lähti jälleen mestaruusjahtiin, mutta jo kolmannelle kierroksella tuli lunta tupaan, kun Declan Ricen punaisen kortin avittamana Brighton nousi 1-1-vierastasuriin ennen maajoukkuetaukoa. Tätä ennen Arsenal pelasi vakuuttavasti, kun joukkue kaatoi Wolverhamptonin ja Aston Villan 2-0 lukemin.
Arsenal on vahvistanut joukkuettaan määrätietoisesti viime kausien aikana, ja joukkueesta alkaa löytymään leveyttä ja laatua vaihtopenkkiä myöten. Joukkue hyökkää laajalla säteellä koko kenttää hyödyntäen, ja etenkin Kai Havertz tuntuu löytäneen itselleen sopivan roolin ysipaikalta. Joukkueella on poissaoloja Spurs-ottelun alla, sillä sivussa ovat pelikiellon vuoksi Rice, ja loukkaantumisten vuoksi sivussa ovat Merino, Odegaard, Tierney, Tomiyasu sekä mahdollisesti Calafiori. Poissaoloista miinusta, mutta paikkaajia kyllä löytyy penkin puolelta.
Vahvat hyökkäykset vastakkain
Viime kauden kohtaamiset joukkueiden välillä olivat todella viihdyttäviä ja maalirikkaita. Arsenalin kotipelissä pisteet jaettiin 2-2-tuloksen myötä, ja Spursin kotiottelussa Arsenal oli niukasti parempi lukemin 3-2. Spurs ei kotonaan peruuttele, ja luvassa on jälleen varmasti viihdyttävä ottelu, jossa maalipaikkoja siunaantuu molemmille joukkueille. Laukauksia satelee ja maalivahdit joutuvat koville, peli-ideana esille nousee boostattu kohde, jossa Arsenal voittaa molempien joukkueiden onnistuessa vähintään kerran maalinteossa.