Jalkapallon EM-kisat jatkuvat jälleen perjantaina, kun Ruotsi kohtaa iltapäiväottelussa Slovakian.
Ruotsille piste avausottelusta
Ruotsi venyi avausottelussaan kurinalaisen puolustuspelaamisen ansiosta 0-0-tasapeliin Espanjaa vastaan. Onneakin Janne Anderssonin miehistöllä oli toki puolellaan, sillä Espanaja vyörytti hyökkäyksiä kohti Blågult-maalia läpi ottelun.
Slovakiaa vastaan Ruotsi pääsee varmasti hallitsemaan palloa enemmässä määrin. Blågultin keskikentältä löytyy rutkasti taitoa muun muassa Emil Forsbergin ja Kristoffer Olssonin muodossa, joiden päätyö on ruokkia Ruotsin nuorta tähtihyökkääjää – Real Sociedadia seurajoukkuetasolla edustavaa Alexander Isakia.
Piste Espanjasta oli Ruotsille jatkohaaveiden kannalta todella tärkeä, ja voitto Slovakiasta käytännössä varmistaisi Ruotsille jatkopaikan. Ennen Espanja-ottelua Ruotsi oli voittanut viisi ottelua putkeen, joten tuloksellisesti joukkue on ollut melkoisen vahvassa vireessä.
Slovakia yllätti Puolan
Slovakia aloitti oman kisurakkansa hienolla voitolla Puolasta. Milan Skriniar vei Kotkat johtoon hienolla laukauksella kulmapotkun jälkitilanteesta vain hetki Grzegorz Krychowiakin nappaamaan punaisen kortin jälkeen.
Slovakia eteni viime EM-kisoissa upeasti alkulohkosta jatkoon, mutta tämän kesän kisoissa odotukset eivät olleet ennakkoon korkealla. EM-karsintojen jälkeen Slovakian vire on ollut heikko, eikä valmentajavaihdoskaan näyttänyt auttavan joukkuetta kevään matseissa.
MM-karsintojen otteluissa Maaliskuussa Slovakia menetti pisteitä muun muassa Kyprokselle ja Maltalle, eikä maan pelissä ollut päätä eikä häntää.
Puolaa vastaan Slovakia pelasi kuitenkin huomattavasti aiempa laadukkaampaa jalkapalloa erityisesti puolustussuuntaan. Kysymys on kuitenkin se, pystyykö Slovakia pitämään saman tason myös Ruotsia vastaan, vai oliko Puola-ottelu vain yksittäinen tähdenlento Stefan Tarkovicin suojateilta.
Slovakia palaa maanpinnalle?
Slovakia lähtee Puola-voitostaan huolimatta selvänä altavastaajana perjantain otteluun. Ruotsi on matsin selvä voittajasuosikki myös meidän papereissa, vaikka Espanjaa vastaan joukkueen pallollinen pelaaminen loistikin täysin poissaolollaan.
Ruotsi on Slovakiaa huomattavasti kokonaisvaltaisempi joukkue, sillä vaikka Slovakian rosterista muutama nimimies löytyykin, ei joukkueesta löydy laatua kovinkaan laajalta rintamalta.
Pelilapulle napataan Ruotsin voittoa mainiolla kertoimella, sillä uskomme Blågultin laadukkaan kokonaispaketin palauttavan Slovakian takaisin maanpinnalle yllättävän Puola-voiton jälkeen.