EM-karsinnoissa Hollanti kaipaa vielä pisteitä varmistaakseen kisapaikkansa. Lauantai-iltana vastaan asettuu Irlanti, jolla pelattavaa ei enää juurikaan ole. Ottelu alkaa klo 21.45.
Hollanti selkeästi lohkonsa toiseksi paras joukkue
Hollannin otteet kansainvälisessä jalkapallossa ovat olleet pidemmän aikaa ilahduttavasti ylöspäin, ja vuosikymmen sitten nähty kompurointi ja heikko menestys on takana päin. Edellisissä MM-kisoissa Hollanti selvitti tiensä aina puolivälieriin saakka, jossa se taipui lopulta tulevalle maailmanmestarille Argentiinalle. Kuluvat EM-karsinnat Hollanti on selvittänyt saldolla 4-0-2, jolla se on edelleen tiukasti kiinni EM-kisapaikassa.
Hollanti kaatoi edellisessä maaotteluikkunassa Kreikan huipputärkeässä ottelussa, ja voiton myötä Hollannilla on itsellään avaimet napata tärkeä kisapaikka. Karsintojen ainoat tappiot ovat tulleet suht selvillä eroilla lohkokärki Ranskaa vastaan, mutta muut vastustajat Hollanti on pystynyt kaatamaan. Kotikentällä peli on sujunut mallikkaasti, ja hyökkäystehot ovat olleet koko joukkueella kohdillaan. Tähän otteluun satsataan kaikki, eikä EM-kisapaikan suhteen haluta jättää mitään sattuman varaan.
Irlanti jäänyt edellä olevista maista
Irlanti ei ole näissäkään karsinnoissa yllättänyt ainakaan positiivisesti, vaan joukkue on jäämässä lohkossaan toiseksi viimeiseksi, taakse jää ainoastaan lohkon heittopussi Gibraltar. Irlannin saldo karsinnoissa on 2-0-5, ja ainoat voitot ovatkin tulleet, yllätys yllätys, Gibraltaria vastaan. Maa ei tuota tarpeeksi laadukkaita pelaajia huipputasolle, eikä Irlanti ole kovinkaan lähellä edes lähivuosina nousemaan kisaamaan todellisesti arvokisoihin pääsemisestä.
Irlanti ei ole kuluvissa karsinnoissa ollut kovinkaan vahva vierasjoukkue, vaan joukkue on vieraskentällä taipunut Ranskalle 0-2 ja Kreikalle 1-2. Irlanti pystyy halutessaan jäädyttämään peliä ja pelaamaan matalalla riskitasolla, mutta pidemmän päälle tällä taktiikalla joukkue ei tule koskaan nousemaan ylemmäksi. Hollannin vieraana on lupa odottaa vaikeaa iltaa, kun valtavilla panoksilla ladattu kotijoukkue haluaa ratkaista kisapaikan jo pettymään joutuneen Irlannin kustannuksella.
Hollanti lyö painetta alusta lähtien
Hollanti kaatoi Irlannin vieraissa lukemin 2-1, ja pääsee nyt kotikentällään hakemaan kisapaikan suhteen ratkaisevaa voittoa. Isännät ovat kyllästetty hyökkäyspään taidolla, ja edelliset sukupolvet katsovat varmasti mielellään kun mm. Gakpo, Bergwijn ja van Dijk luotsaavat joukkuetta eteenpäin. Hollannin kotivoitto tasoituksella nousee esille peli-ideana, kotijoukkue pitää painetta yllä alusta saakka, ja saa luotua laadukkaita paikkoja useammallekin maalille.