EM-karsinnat ensi kesän kisoihin jatkuvat edelleen. D-lohkossa Latvia ja Wales kisaavat tärkeistä pisteistä, joukkueiden välinen ottelu alkaa maanantaina klo 21.45.
Latvia jämähtänyt lohkon viimeiseksi
Latvian asema oman karsintalohkonsa hännillä on heikko. Joukkueen saldo on 0-0-4, eikä asiaa ensi kesän EM-kisoihin ole. Maaliero on heikko 3-11, ja Latvia on ollut vastaantulija kaikissa pelaamissaan otteluissa etenkin puolustussuuntaan. Latvian karsinnat alkoivat viime keväänä 0-1-tappiolla Walesin vieraana, tämän jälkeen tappiot on kirjattu Turkkia vastaan 2-3, Armenialle 1-2 ja Kroatiaa vastaan 0-5 lukemin.
Karsintojen loppuohjelma ei Latvialle paljoa lupaa, sillä joukkue on sekä pelillisesti että pelaajien tasoa mitattaessa lohkon heikoin. Edellinen voitto A-tasolla on syksyltä 2022 Baltia Cupista, jossa joukkue kaatoi kertaalleen Viron. Ensimmäisessä ottelussaan Walesia vastaan Latvia piti palloa alle 40-prosenttisesti, ja maalintekoyritykset kirjattiin selkeästi Walesin hyväksi. Takana Latvialla on kuusi tappiota peräkkäin, eikä joukkueen itseluottamus ole varmastikaan paras mahdollinen.
Wales jahtaa edelleen kisapaikkaa
Wales on selvittänyt tiensä edellisiin MM- ja EM-kisoihin kovalla prosentilla, mutta nyt joukkue on kovan paikan edessä kisapaikan saavuttaakseen. Wales on nyt oman lohkonsa neljäntenä, ja eroa EM-kisapaikkaan on kolme pistettä. Saldo Walesilla on 1-1-2, joukkue on kaatanut kertaalleen Latvian, sekä pelannut Kroatian vieraana tärkeän 1-1-tasapelin. EM-kisapaikan suhteen kaikki on auki, mutta unelma kisoista vaatii vierasvoiton Latviasta.
Wales on kuluvissa karsinnoissa kaatunut Armenialle kotonaan 2-4, sekä vieraissa Turkille 0-2. Latviaa vastaan Wales on suosikin asemassa, mutta nykyään ilman Gareth Balea pelaava joukkue on jonkinlaisessa käymistilassa. Edelliset MM-kisat menivät tuloksen suhteen alakanttiin, ja ailahtelevat tulokset ovat jatkuneet siitä saakka. Perustasoltaan Wales on Latviaa parikin luokkaa parempi, joukkueen riveissä on useita eri Valioliigassa pelaavaa pelaajaa.
Wales lähellä vierasvoittoa
Latvia on menettänyt jo otteensa EM-kisapaikasta, mutta Walesilla vielä katseet kiiluvat vähintään lohkon toisessa sijassa. Mikäli Wales keskittyy olennaiseen Latvian vieraana, ja luottaa omiin vahvuuksiinsa, tulisi joukkueen löytää keinot maalintekoon ja tätä kautta Latvian voittamiseen. Kevään 1-0-kotivoitto luo uskoa Walesiin, eikä Latvia ole ollut edes kotikentällä kovinkaan vahvan tai yhtenäisen oloinen joukkue. Peli-ideana Walesin vierasvoitto, jolla kisahaaveet pysyisivät vielä elossa.