League of Legendsin pelit jatkuvat lauantaina, kun illasta pelataan LECin viikonlopun toinen ja päättävä kierros. Illan sokerina pohjalla viimeisenä otteluna on Fnaticin ja G2:n välinen kohtaaminen, kun LECiä aina tähän vuoteen asti hallinneet joukkueet kohtavat yllättävissä asetelmissa. Ottelu alkaa 22:00 ja se on totuttuun tyyliin paras yhdestä (BO1).
Jättiläinen on herännyt?
G2 on palannut voittoputkeen, kun joukkue aloitti viikonlopun kaatamalla Vitalityn perjantaina, kun joukkue tyylitteli lopulta voittoon selätettyään haastavat ensimmäiset 15 minuuttia. G2:n draftin pick-potentiaali toimi loistavasti ja joukkue pääsi pelaamaan ratkaisevat tilanteet ylivoimalla, kun se sai aina yksittäisen (tai parhaimmissa tapauksissa kaksi) Vitalityn sankaria pois heti tilanteen alussa. Varsinkin Capsin suoritus oli väkevä, kun hän ottelun loppupuoliskolla jopa oneshottasi combollaan Vitalityn Selfmaden.
Fnatic on iskussa
Vastustaja fnatic antoi myös oman myrskyvaroituksensa perjantaina, kun joukkue murskasi lähes täydellisesti Astraliksen, kun Bwipo ja Nisqy olivat jälleen täysin pitelemättömät ja Bwipolla oli 700 kullan bounty ennen kuin peliä oli kulunut edes 10 minuuttia. Joukkue on löytänyt vireen, jolla haastetaan realistisesti kesäkauden voitosta kaikkia muita kärkijoukkueita. Tällä hetkellä sarjasta edukseen ovat erottuneet juuri fnatic, Rogue sekä hidasta heräämistä tekevä ennakkosuosikki G2.
Joukkueiden väliset kohtaamiset ovat oman sarjansa klassikoita, ja myös pelaajat ovat myöntäneet jo pidemmän aikaa, että joukkueiden välisiin kohtamisiin ei ole vaikeuksia löytää ylimääräistä latausta. Luvassa illan sokerina pohjalla odotteleekin jälleen todennäköisesti todella tapahtumarikas ottelu, kun näiden kahden väliset ottelut ovat harvemmin olleet ohi alle 30 minuutissa. Tasaisissa ja tärkeissä otteluissa, kuten tämä on, joukkueet pyrkivät maksimoimaan etunsa. Käytännössä siis molempien intresseissä on varmistaa itselleen drake soul tai baron buffi. Ilman selkeää johtoa molemmat joukkueet tyytyvät ottamaan ensimmäisellä baronilla vain ulkoiset tornit sekä mahdollisesti yhden inhibitorin ja tämän jälkeen vetäydytään farmaamaan seuraavaan baroniin asti. Pelivalinnaksi otteluun otetaan baronien overia, kun luvassa on ennakkoon tapporikas ottelu, jossa jokaista drakea, heraldia ja baronia haastetaan useamman sankarin voimin. Molemmat joukkueet ovat myös hyviä siirtämään painetta pois hakemalla yksittäisiä tappoja ollessaan takaa-ajoasemassa. Baronien kertoimessa on ilmaa suhteessa pelin keston tai tappojen kertoimiin, joten lapulle otetaan muutaman kymmenyksen isompi kerroin, kun pelin venyessä yli 30 minuutin on väh. kaksi baronia realiteetti.