Vegas on ollut totutun vahva
Vegas Golden Knight saapuu Minnesotaan voitettuaan Kojootit jatkoajalla lukemin 3-2. Vegas painelee eteenpäin 36-12-2 recordilla, joten pahemmin ei moitittavaa löydy Läntisen divisioonan kärkijoukkueen pelaamisesta.
Vegas on onnistunut todella hyvin maalinteossa painaen jopa 3,35 maalia ottelua kohden. Knightsin puolustus on myös pelannut upeasti, sillä maaleja ei ole omassa päässä näkynyt kuin hieman reilu kaksi per ottelu keskiarvolta. Vegas takoo ylivoimalla maaleja 8,1% teholla, ja alivoimat tapetaan huikealla 86,7% tehokkuudella. Vegas ei tarvitse ylivoimaa maalien tekemiseen, sillä tasaviisikoin pelatessa joukkue on aivan omaa luokkaansa.
Wild pelaa mainiota kautta
Minnesota Wild isännöi yön ottelua voitettuaan St. Louis Bluesin jatkoajalla lukemin 4-3. Wild on onnistunut kauden aikana todella hyvin, ja 32-14-4 recordikin kertoo sen puolesta. Viimeiseen viiteen peliin Wild on napannut kolme voittoa, ja jokaisessa matsissa on maaleja päästy näkemään runsaasti.
Wild onnistuu maalinteossa todella hyvällä prosentilla. Maaleja taotaan ottelua kohden jopa 3,22, mutta myös omissa soi jopa 2,68 kertaa ottelua kohden. Minnesotan ylivoimapelaaminen on ollut varsin tasaista, ja maalejakin on onnistuttu takomaan jopa 18,2% teholla. Alivoimalla ei ole myöskään tarvinnut pahemmin pelätä, sillä tilastollisesti Minnesota on onnistunut hoitamaan nämä jopa 82,6% teholla.
Wildille tarjolla ylikerrointa
Wild pelaa kotonaan, ja kotikentällä peli on kulkenut todella hyvin. Vegas saapuu vieraaksi pelattuaan kaudella upeasti vieraskentillä, ja hyökkäävä pelityyli tuntuu purevan moneen joukkueeseen. Wild on kuitenkin todella kova kotijoukkue, ja tänä yönä tulee Golden Knights olemaan todellisessa testissä. Maaleja tullaan varmasti näkemään, mutta uskoisin Minnesotan olevat kuitenkin kovempi, joten lapulle on napattava mainio kerroin Wildin kotivoitosta.