Banner Image
4.2. Valioliiga: Arsenal – Liverpool | Mestaruustaiston osalta iso kamppailu sunnuntaina

4.2.2024 klo 18:30

Molemmat joukkueet tekevät maalin

Panos
3/5

Valioliigassa pelataan sunnuntaina jopa mestaruuden kannalta iso ottelu, kun Arsenal kohtaa sarjakärki Liverpoolin. Ottelu alkaa klo 18.30.

Arsenal päässyt takaisin voittokantaan

Arsenal on saanut käännettyä heikon tuloskuntonsa jälleen nousuun, kun joukkue on voittanut Valioliigassa kaksi ottelua peräkkäin. Ensin kaatui Crystal Palace vakuuttavasti kotona 5-0, ja sen jälkeen Nottingham Forest vieraissa lukemin 2-1. Voittojen myötä Arsenal on Valioliigassa kolmantena, viisi pistettä Liverpoolia perässä. Vire ei ole paras mahdollinen, sillä kuuden edellisen ottelun saldo näyttää lukemia 2-1-3.

Arsenal pelasi vakuuttavan syyskauden, mutta vuodenvaihteen molemmin puolin otteissa oli ailahtelua, aivan kuten viime kaudella. Liverpoolia vastaan Arsenal ei voi lähteä vain puolustamaan, vaan etenkin laitapelaajien Sakan ja Martinellin tulee haastaa hanakasti Liverpoolin puolustusta, ja Jesus on kärjessä on kyllä työteliäs joukkueelleen. Partey, Timber ja Tomiyasu ovat sivussa kokoonpanosta, joten Arsenal pääsee sunnuntain huippuotteluun vahvalla miehistöllä.

BET365Ilmaisveto VAIN 5€ minimitalletuksella ja maailman paras live-vedonlyöntiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Hillside (Sports) ENC on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/531/2018
Yugibet100% talletusbonus 100€ asti (vain 5x kierrätys min. 1,50 kertoimilla) TAI 20€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Yugibet on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/233/2013
Foggybet100% talletusbonus 100€ asti (vain 5x kierrätys, min. 1,50 kertoimilla) TAI 20€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Foggybet on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/233/2013

Liverpoolin hyökkäyspää ei hyydy

Liverpool on ollut lähes pysäyttämätön viime viikkoina. Joukkue on Valioliigassa kärkipaikalla viiden pisteen erolla takana oleviin, ja edessä siintää mm. EFL Cupin tuleva finaali. Viikkokierroksella Liverpool murskasi Chelsean lukemin 4-1, ja lukemat kuvastavat ottelun kulkua totuudenmukaisesti. Kuuden edellisen ottelun saldo Liverpoolilla on 5-1-0, ja joukkue on pelannut edelliset viikot yli kolmen tehdyn maalin ottelukohtaisella keskiarvolla.

Liverpoolin hyökkäyspää on loistanut jopa ilman Mo Salahia, joka on vielä hetken aikaa loukkaantuneena. Diego Jota, Nunez, Gakpo ja Diaz ovat jokainen tehoilleet vuorollaan, ja tulosta on tullut hienosti. Liverpool on tehnyt Valioliigassa eniten maaleja Manchester Cityn kanssa, ja päästänyt vähiten, joten sarjan kärkipaikka on ansaittu. Puolustuspää pelaa parasta kauttaan vuosiin, vaikka mm. Andy Robertson on ollut pitkään sivussa. Poissaoloja on, sivussa ovat Bajcetic, Endo, Matip, Salah, Thiago ja Tsimikas. Myös Nunez kärsii jonkinasteisesta nilkkavammasta, ja hänen pelaamisensa on epävarmaa.

Arsenalin näytettävä luonnetta

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella jo kahdesti, kun Valioliigassa pisteet jaettiin 1-1-lopputuloksella joulukuussa, ja tammikuussa FA Cupissa Liverpool oli parempi vieraskentällä lukemin 2-0. Arsenalin vire on jälleen parempaan päin, mutta nyt Mikel Artetan miehistön tulee näyttää, että joukkue pystyy parhaimpaansa tiukalla hetkellä. Peli-ideana molempien joukkueiden onnistuminen maalinteossa, ja etenkin Liverpool on varmasti vaarallinen myös vieraskentällä.

XLBet5x 20€ kierrätysvapaa ilmaisveto!Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | XLBet on Malta Gaming Authority lisensoima: MGA/B2C/203/2011
COMEON5x 10€ ilmaisvetoa ilman kierrätystä TAI 200 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Co-Gaming Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/178/2009
Betstro100% talletusbonus 100€ asti vain 5x kierrätyksellä! (min. kerroin 1,50)Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Betstro on Malta Gaming Authority lisensoima: MGA/B2C/233/2013

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

100% talletusbonus 200€ asti!

Uusi vedonlyöntisivusto upean bonuksen saattelemana! Nappaa jopa 200€ pelirahaa 5x kierrätyksellä!