Banner Image
30.1. Valioliiga: Luton – Brighton | Vierasjoukkue löytänyt jälleen maalitehonsa

30.1.2024 klo 21:45

Brighton

Panos
1.5/5

Viikolla pelataan myös Valioliigaa erilaisten cup-kilpailuiden keskellä. Tiistai-iltana sarjanousija Luton saa vastaansa europaikoista taistelevan Brightonin, ottelu alkaa klo 21.45.

Luton ollut koko kauden pohjakolmikossa

Luton on ollut koko kauden Valioliigassa putoamistaistelussa ja kolmen heikoimman joukkueen joukossa. Joukkue on parantanut virettään kauden edetessä, nyt Luton on sijalla 18, eroa putoamisviivan päälle on vain yksi piste. Putoamistaistelu tulee varmasti jatkumaan pitkälle kevääseen, mutta vire viiden edellisen ottelun perusteella on hyvä 2-2-1, takana olevat Burnley ja Sheffield United ovat jo jääneet useamman pisteen päähän.

Luton on ollut kauden aikana iloinen yllätys myös FA Cupin puolella, sillä joukkue eteni puolivälieriin kaatamalla Evertonin vieraissa lukemin 2-1, tätä ennen kolmannella kierroksella Luton kaatoi Boltonin vasta uusintaottelussa. Lutonin resurssit ovat Valioliigan tasolle pienet, mutta joukkue on onnistunut repimään itsestään lähes maksimin irti. Maalinteko ei edelleenkään ole liian helppoa, mutta Lutonilla on sarjanousijoista vakuuttavimmat tilastot. Kabore, Lockyer ja Nakamba ovat sivussa tiistain ottelusta, ja kokoonpanotilanne on suhteellisen hyvä moneen muuhun joukkueeseen verrattuna.

BET365Ilmaisveto VAIN 5€ minimitalletuksella ja maailman paras live-vedonlyöntiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Hillside (Sports) ENC on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/531/2018
Yugibet100% talletusbonus 100€ asti (vain 5x kierrätys min. 1,50 kertoimilla) TAI 20€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Yugibet on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/233/2013
Foggybet100% talletusbonus 100€ asti (vain 5x kierrätys, min. 1,50 kertoimilla) TAI 20€ ilmaisvetoLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Foggybet on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/233/2013

Brightonilla menossa vahva kausi

Brighton on kahden edellisen kauden aikana tehnyt nousua ylöspäin, josta osoituksena nyt puolitoista vahvaa kautta Valioliigassa, sekä paikka Eurooppa-liigan pudotuspeleihin. Brighton pelaa todella rohkeasti pallolla ja kääntää peliä vauhdilla kohti vastustajan maalia, tämä aiheuttaa usein maalirikkaita otteluita, jotka Brighton on kääntänyt hyvällä prosentilla itselleen. Vire on hyvä 3-2-0, ja Brightonilla on sanansa sanottavana kun europaikkoja aletaan ratkomaan.

Brightonin rohkea ote pallon kanssa luo maaliuhkaa, ja Brighton eteni Lutonin tavoin myös FA Cupin puolivälieriin. Viikonloppuna cupissa kaatui Sheffield United lukemin 5-2, tätä ennen Stoke kaatui myöskin vieraskentällä kolmannen kierroksen ottelussa lukemin 4-2. Oma pää ei meinaa joukkueella millään pysyä puhtaana, mutta vahvat hyökkäystehot ovat pitäneet tulokset hyvinä. Poissaoloja on edelleen reippaasti, sivussa ovat Adingra, Enciso, Fati, March, Mitoma ja Veltman. Poissaolot ovat isoja, mutta Brighton on jotenkin onnistunut löytämään koko ajan uusia talentteja loukkaantuneiden tai joukkueesta pois lähteneiden tilalle.

Brighton voitti joukkueiden ensimmäisen keskinäisen kohtaamisen

Joukkueet kohtasivat Valioliigan puolella jo elokuussa, jolloin Brighton oli kotonaan vahvempi lukemin 4-1. Tasoero on edelleen vierasjoukkueen hyväksi, mutta Luton on pystynyt peliään parantamaan kauden edetessä, ja joukkue taistelee edelleen sarjapaikkansa puolesta. Peli-ideaksi nousee Brightonin voitto vierasottelussa, joukkue ei ole kaikkein stabiilein kokonaisuus, mutta vahva hyökkäyspään pelaaminen ja periksiantamattomuus ovat nostaneet joukkueen toista kautta putkeen taistelemaan europaikoista.

XLBet5x 20€ kierrätysvapaa ilmaisveto!Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | XLBet on Malta Gaming Authority lisensoima: MGA/B2C/203/2011
COMEON5x 10€ ilmaisvetoa ilman kierrätystä TAI 200 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Co-Gaming Ltd on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/178/2009
Betstro100% talletusbonus 100€ asti vain 5x kierrätyksellä! (min. kerroin 1,50)Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Betstro on Malta Gaming Authority lisensoima: MGA/B2C/233/2013

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

100% talletusbonus 200€ asti!

Uusi vedonlyöntisivusto upean bonuksen saattelemana! Nappaa jopa 200€ pelirahaa 5x kierrätyksellä!