30.11. Valioliiga: Newcastle – Norwich | Putoamisen kannalta iso ottelu molemmille

2021-11-30 21:30:00

Newcastle

Panos
2/5

Valioliigassa pelataan viikkokierros heti tiistaista lähtien. Sarjajumbo Newcastle kohtaa otteitaan parantaneen Norwichin tiistaina klo 21.30 alkaen.

Newcastle edelleen ilman voittoa

Newcastle on jäänyt tiukasti Valioliigan hännille. Lauantaina joukkue hävisi Arsenalille 0-2 ja jatkoi samalla voitotonta putkeaan joka on kestänyt jo 14 ottelua. Joukkueen saldo Valioliigassa on 0-6-7 ja eroa Valioliigassa säilymiseen on kuusi pistettä. Joukkue siirtyi Saudi-Arabian sheikin omistukseen ja voi hyvinkin olla, että tammikuun siirtoikkunan aikana joukkue on edelleen sarjan hännillä. Newcastle on päästänyt eniten maaleja koko Valioliigassa, nyt yhteensä 29 osumaa.

Eddie Howe otti Newcastlen hoiviinsa Steve Brucen potkujen jälkeen. Howen kädenjäljen tulisi näkyä Newcastlen otteissa jollain aikavälillä, mutta pelin pitää kehittyä jokaisella osa-alueella. Callum Wilson kantaa vastuuta hyökkäyspäässä ja tehoja pitäisi jälleen tulla, etenkin kotiotteluissa ja sarjan muita häntäpään joukkueita vastaan. Newcastle ei ole vakuuttanut alkukauden otteluissaan, mutta potentiaalia nähtyä parempaan on.

STS100% talletusbonus jopa 100€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | STS.Bet Limited on Viron vero- ja tulliviraston lisensoima: HKT000053, HKT000054, HKL000347, HKL000348

Norwich saanut juonesta kiinni

Norwich on löytänyt viime aikoina järkeä peliinsä ja pelannut jo kolme ottelua ilman tappiota. Daniel Farken alaisuudessa Norwich otti kauden avausvoittonsa Brenfordista, mutta Farken potkujen jälkeen putki on jatkunut voitolla Southamptonista ja tasapelillä Wolverhamptonia vastaan. Dean Smith saapui Aston Villasta Norwichin peräsimeen ja alku on ollut lupaava. Norwich on materiaaliltaan Valioliigan köykäisin joukkue ja joukkue joutuu edelleen taistelemaan todella kovasti sarjapaikkansa puolesta. Nyt sijoitus on yhdeksästoista ja eroa säilymiseen on kolme pistettä.

Teemu Pukki kantaa kovaa vastuuta Norwichin hyökkäystehoista. Pukki on osunut neljästi, mutta taustalla ei ole liikaa muita tehomiehiä. Norwich on tehnyt ainoastaan seitsemän maalia koko kaudella, joka on vähiten koko sarjassa. Vieraissa joukkue on tehnyt ainoastaan kaksi maalia, ja päästänyt 16, eli vieraspeleissä ollaan pahasti pakkasen puolella. Joukkue on saanut hiljalleen puolustuspeliä parempaan kuosiin, mutta hyökkäystehot laahaavat vielä perässä.

Isännillä lähes pakkovoiton paikka

Newcastlella on kotiottelussaan tärkeä paikka, joukkue tarvitsee voiton ja kolme pistettä, muuten syksystä tulee todella vaikea ja raskas. Toissakierroksella Newcastle mätti kolme osumaa Brentfordin verkkoon ja nyt tehoja tarvittaisiin toista putoajakandidaattia Norwichia vastaan. Norwich on parantanut otteitaan, mutta vierasesitykset ovat olleet pääsääntöisesti heikkoja ja maalinteko todella vaikeaa. Newcastlella on muutama pelaaja jotka voivat tehdä eron tässä ottelussa, mutta näiden pelaajien tulisi nousta nyt esiin.

MR GREEN100€ ilmaisveto ilman kierrätysvaatimusta (EI SUOMALAISILLE)Lue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | Mr Green on MGA:n lisensoima: MGA/CRP/121/2006
BETINIA100% talletusbonus 200€ astiLue ArvosteluPELAA>>18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti | Peluuri.fi | ROMIX LIMITED on MGA:n lisensoima: MGA/B2C/486/2018

Laadukkaat vedonlyöntibonukset luotettavasti ja turvallisesti löydät Bonusvedot.comista!

HALUATKO LISÄPOTKUA PELIKASSAAN?

Tsekkaa parhaat vedonlyöntibonukset meiltä!

ETUSIVU
VIHJEET
BONUKSET
HAE

200€ pelirahaa vedonlyöntiin!

Everygame tarjoaa mukavan bonuksen – starttaa betsailu Everygamella!