Sunnuntain ainoassa Valioliigan kampailussa kohtaavat West Ham ja Aston Villa, joilla molemmilla hyökäyspelaaminen on ollut kauden aikana puolustamista vahvempaa. Ottelu alkaa klo 16.00.
West Ham parantanut kevääseen mentäessä
West Ham rimpuilee edelleen Valioliigassa seitsemäntenä, eikä ole kuin neljä pistettä perässä Manchester Unitedia, joka on kuudentena. Suoritus on todella hyvä, kun ottaa huomioon West Hamin ailahtelevaisuuden sekä Eurooppa-liigan mukanaan tuoman rasituksen. Valioliigassa joukkue oli edellisellä kierroksella 0-2-tappiolla Burnleyä vastaan, mutta nousi Paquetan ja Ingsin osumilla lopulta tasoihin. Eurooppa-liigassa joukkue varmisti itselleen puolivälieräpaikan, kun Freiburg kaatui komeasti peräti 5-0.
Kuuden edellisen ottelun saldo West Hamilla on 3-1-2, ja joukkue on raapinut pisteitä ja voittoja vahvan hyökkäyspään pelaamisensa, ei puolustuksen ansiosta. Paqueta tuo laidalle vaarallisuutta, ja loukkaantumisista kuntoutunut pelaaja on isossa roolissa kevätkaudella yhdessä Bowenin ja Antonion kautta. West Ham on edellisissä otteluissaan iskenyt palloa vastahyökkäyksistä verkkoon yli kahden osuman keskiarvolla, mutta omiin on mennyt myös reilusti osumia, West Ham on päästänyt eniten maaleja koko kärikymmeniköstä. Ainoastaan Cornet ja Emerson ovat sivussa, joten kokoonpanon puolesta vahvan puoleinen kevätkausi voi jatkua.
Villa taistelee kynsin ja hampain paikasta Mestarien liigaan
Aston Villa pitää kynsin ja hampain kiinni Valioliigan neljännestä sijasta, ja vuosia jo hyvää nousua tehnyt joukkue haluaa tosissaan Mestarien liigaan. Joukkue on ollut West Hamin tavoin todella monipuolinen hyökkäyssuuntaan, ja tehoja on tullut usean eri pelaajan voimin. Myös Villa pelasi torstai-iltana, kun joukkue eteni Konferenssiliigassa puolivälieriin kaatamalla Ajaxin kotikentällään puhtaasti 4-0. Villan vire on vahva 4-1-1, ja pelillisesti joukkue on suorittanut todella tasaisesti läpi kauden.
Villa hävisi edellisen Valioliigan ottelun yllättäen Tottenhamille kotonaan tylysti 0-4, mutta kun Spurs hävisi oman Fulham-ottelunsa lauantaina, on Villalla nyt sauma kasvattaa piste-eroa takana vaanivaan Spursiin nähden. Villan otteet ovat kauden aikana parantuneet myös vieraskentällä, ja West Hamin tapaan myös Villa on onnistunut maalinteossa koko kauden otannalla ja edellisissä otteluissaan yli kahden osuman keskiarvolla. Buendia, Diego Carlos, Kamara ja Mings jatkavat varmuudella sivussa, mahdollisesti myö Ramsey. Ykköshyökkääjä Ollie Watkins sai kolhun torstai-iltana, mutta pitäisi olla pelikunnossa.
Joukkueet hakevat pisteitä hyökkäystehot edellä
Joukkueet ovat keskinäisissä otteluissaan järjestäneet varsinaisia maali-iloitteluja, ja Aston Villa voittikin West Hamin omassa kotiottelussaan lokakuussa 4-1. Molempien joukkueiden vahvuudet ovat hyökkäyspelissä ja erikoistilanteissa, pallo käännetään nopeasti kohti vastustajan maalia, ja puolustaminen unohtuu välillä turhankin helposti. Peli-ideana esille nousee yli 2.5 maalia, sillä molemmat joukkueet kaipaavat voittoa todella paljon omissa tavoitteissaan ja luonnollinen tapa edetä tavoitetta kohti on tässä tapauksessa hyökkäyspään kautta.