Rauman Lukko saa avauskierroksella vastaansa TPS:n. Ottelu pelataan Raumalla Kivikylän Areenalla tuttuun tapaan kello 18:30.
Kokoonpanoissa muutoksia
Hallitseva mestari Rauman Lukko onnistui vihdoin ja viimein sinetöimään itselleen mestaruuden kotoisessa Liigassa – monen vuoden projekti sai kuin saikin ansaitsemansa lopun. Mutta mestaruus tuppaa tekemään hallaa joukkueen kokoonpanolle, niin kuin on totuttu. Lukosta lähti todella paljon avainpelaajia, mutta kaikesta huolimatta joukkueen runko on pysynyt suhteellisen hyvin kasassa. Daniel Audette, Lukas Klok, Robin Press, Aleksi Saarela ja Eetu Koivistoinen olivat esimerkiksi lähtijöitä.
Päävalmentaja Pekka Virran menettäminen on joukkueelle myös iso kolaus. TPS:n lähtijöiden lista on myös suhteellisen iso. Josh Kestner, Ruslan Iskhakov, Lauri Pajuniemi, Henrik Larsson ja Oliver Bohm ovat esimerkiksi lähtijöitä. TPS:n kauden ensimmäisestä ottelusta on vielä pois joukkueen tärkeimpiin pelaajiin lukeutuva Juuso Pärssinen, joka suuntaa Nashville Predatorsin harjoitusleirille. TPS:n valmentaja tällä kaudella on Jussi Ahokas. Molempien joukkueiden pelaajarintamalla ja taustalla on siis tapahtunut jonkin verran liikehdintää.
Harjoituskausissa eroja
Kotijoukkue Rauman Lukon harjoituskausi ja CHL-kausi meni huomattavasti paremmin kuin TPS:llä. Vierailijat pelasivat yhteensä yhdeksän ottelua pre-seasonin aikana, joista se onnistui voittamaan ainoastaan kaksi kamppailua. TPS:n jatkohaaveet CHL:ssä voidaan unohtaa, sillä turkulaiset tulevat olemaan oman lohkonsa viimeinen joukkue. Rauman Lukon harjoituskausi oli huomattavasti parempi, sillä 11 pelatusta ottelusta voittoja kertyi kuusi kappaletta.
Kummankaan peli ei tässä vaiheessa kautta ole parhaimmassa mahdollisessa kuosissa, mutta kyllä kotijoukkue vaikuttaa harjoituskauden perusteella olevan valmiimpi alkavaan kauteen. Joukkueet kohtasivat toisensa harjoituskauden aikana kaksi kertaa. Lukko oli molemmissa kohtaamisissa parempi maalein 2-0 ja 4-2.
Tiukka kamppailu luvassa
Kauden avauksesta odotan tiukkaa ja puolustusvoittoista peliä, joten pelivalinnaksi valikoituu maalimäärän pelaaminen. Kummankin joukkueen puolustus- ja maalivahtiosasto on hyvällä mallilla, jonka myötä voimme totuttuun tapaan odottaa vähämaalista ottelua. Liigassa pelataan muutenkin suhteellisen vähämaalisia otteluita, sillä pelitapa ja iso jää puoltavat vähämaalisia otteluita. Myös maalivahtien taso pelaajiin nähden on liian hyvä, joten maaleilla ei tässä kiekkoliigassa usein mässäillä.