Jalkapallon EM-kisoissa E-lohko on täysin jumissa kahden kierroksen jälkeen. Kaikki lohkon joukkueet ovat kolmessa pisteessä, joten pelattavaa on myös Ukrainan ja Belgian välisessä ottelussa, joka alkaa keskiviikkona klo 19.00.
Ukrainan kenttätasapaino ei pidä
Ukraina on jo pidemmän aikaa kuulunut eurooppalaisen jalkapallon huipun tuntumaan, ja kenties historiansa parhaalla joukkueella liikkeellä oleva Ukraina olikin ennen kisoja potentiaalinen yllättäjä. Lohko E on muodostunut todella kiharaiseksi, ja pudotuspelipaikat ovat täysin auki ennen viimeistä alkulohkokierrosta. Ukrainan kisat alkoivat tyrmäävällä 0-3-tappiolla Romaniaa vastaan, eikä tässä ottelussa joukkueelta onnistunut oikein mikään. Myös Slovakiaa vastaan Ukraina oli ongelmissa, mutta onnistui kääntämään 0-1-tappioaseman 2-1-voittoon jälkimmäisellä puoliajalla. Mikäli Ukraina olisi hävinnyt myös Slovakialle, olisi pudotuspelipaikka enää lähinnä teoreettinen, nyt kaikki on vielä omissa käsissä.
Ukrainan puolustuspelaaminen on ollut nimekkäistä pelaajista huolimatta heikkoa, ja joukkue on päästänyt epätavallisen paljon maaleja. Andri Lunin maalilla ja Jukhym Konoplja ovat vuoden 2019 U20-maailmanmestareita, mutta joukkueena Ukraina ei ole pystynyt vielä häikäisemään. Ukraina selvisi EM-kisoihin jatkokarsintojen kautta, joissa se kaatoi sekä Bosnia&Hertzegovinan sekä Islannin, oltuaan ensin tappiolla molempia vastaan. Sitkeyttä siis löytyy, mutta riittääkö taso kuitenkaan itse kisoissa, kun vastaan tulee karsintoja kovempia nippuja ottelusta toiseen. Kokoonpanotilanne joukkueella on loistava, poissaolijoita ei ole.
Belgia pystynyt parantamaan
Belgia on ollut FIFA-rankingin kärkimaita jo pitkään, mutta joukkueen suurimmaksi saavutukseksi on jäämässä kesän 2018 MM-kisojen kolmas sija. Kultainen sukupolvi on väistynyt suurimmalta osalta taka-alalle, ja valmennuksessakin Domenico Tedesco on ottanut vetovastuun Roberto Martinezilta. Belgia on selkeästi uuden ja vanhan välissä, eikä joukkue kuulu turnauksen suurimpiin menestyjäehdokkaisiin. Turnaus alkoi heikosti, kun joukkue taipui Slovakialle 0-1, mutta pudotuspelihaave pysyi elossa, kun Romania kaatui toisessa ottelussa 2-0. Kovana karsintajoukkueena tunnettu Belgia selvitti tiensä helposti itse kisoihin, mutta tuttu puristaminen ja jännittäminen on näkynyt itse EM-turnauksessa.
Romelu Lukaku on ollut ehkä kisojen epäonnisin pelaaja. Hyökkääjältä on viety VAR:in kautta jo useampi maali niukkojen paitsioiden ja muiden rikkeiden vuoksi, ja kokeneella hyökkääjällä on varmasti näyttöhaluja, jäihin Lukakun suorituksista paljon hampaankoloon myös Qatarin MM-kisoissa. Romaniaa vastaan Belgia loi laadukkaita paikkoja ja piti palloa hyökkäyskolmanneksella, joukkueelle on helppo povata hyvää menestystä mm. Jeremy Dokun, Trossardin ja De Bruynen johdolla. Huolenaiheena on puolustuspää, jonka laatu ei tule riittämään turnauksen armottomia huippumaita vastaan. Meunier ja Lukebakio ovat sivussa Ukraina-ottelusta, myös Witsel saattaa olla sivussa.
Belgia luonut tukun laadukkaita maalipaikkoja
Ukraina lähtee suhteellisen selkeästä altavastaajan asemasta alkulohkon päätöspeliinsä. Joukkueen vire ja tiiveys ei ole ollut odotetulla tasolla, ja painetila on äärimmäisen kova Belgiaa vastaan. Belgian otteissa on myös näkynyt tuttua jännittämistä, mutta Romaniaa vastaan tekeminen oli jo parempaa ja voitto on varmasti vapauttanut tunnelmaa. Belgia on luonut kuitenkin paljon laadukkaita paikkoja kahdessa ensimmäisessä ottelussa, ja pienet marginaalit ovat kääntyneet joukkuetta vastaan. Peli-ideana Belgian voitto Ukrainasta, jolla joukkue selvittää tiensä pudotuspeleihin, Lukaku ja kumppanit parantavat esitystään varmasti kahdesta ensimmäisestä ottelusta.